torstai 28. huhtikuuta 2011

Ompeluhommia


Ompelukoneen kanssa olen ottanut yhteen, kiroillut ja toisaalta kiittänyt. Tämä eka ei kyllä konetta tarvinnut vaan vahvat sakset. Purin huovutetusta kassista vuorin ja leikkasin kassin puoliksi. Palat on nyt istuinalusia. Kassin pohjasta jäi tuommoinen reuna mutta en leikannut sitä pois, saatta reuna olla hyväkin jos kivellä istuu niin ei paina polvitaivetta kiven särmät, tai mikä milloinkin. Kassin kahvat on uusiokäytössä toisessa kassissa olleet jo pari vuotta.




Olen ommellut hiekkapusseja, kangas on ulkoilu/telttakangasta jota sain ison kasan jämäpaloja viime vuonna Laatuteltasta. Ai mitä mä teen hiekkapusseilla? No ne tulee teltan reunalle pitämään sadesuojamuovia paikoillaan. Kiviä olen siinä pitänyt mutta josko tämä olis kätevämpi systeemi. Aika näyttää sitt. Ja voihan pussiin laittaa pienempiä kiviäkin. Laitan sitt joskus kesällä kuvan pusseista toiminnassaan.




Samalla kehitin sadehatun! Teltan pääkepeistä tulee piikki kankaan läpi. Siinä on kyllä tiivis nahkarengas mutta ne on hieman vuotaneet. Kangaspala tulee piikin päälle ja siihen vesiletkun pala, joka on just piikin mentävä. Siinä se, sadehattu.




Viimievuotisessa teltan helman korjauksessa oli käynyt mittavirhe kulmien kohdalla ja jouduin leikkaamaan kulmat auki. Viime kesän niissä sitten oli jos jonkinlaista viritystä, mikään ei pysynyt millään kiinni. Vaan nytpä pysyy. Ompelin samaista vahvaa kangasta kulmiin. Paikalla sitten leikkaan ylimääräisen pituuden niistä pois, oletan että kolmion mallinen pala olisi riittänyt. Mutta helpompi tuosta on liiat ottaa pois kun näkee miten ne asettuvat maastoon. Tässä kohden kiitin ompelukonettani, joka ihan kiltisti ompelee tällaista paksua muovia ja tukevaa kangasta.





Tänään kävin vähän shoppailemassa. Pari kaasupulloa lamppuuni Kaasuvalosta. Sokoksen alekorista uimapuku, edellisestä oli merivesi syönyt kaikki kumi- ym. elastiset osat haperoiksi. Vihreästä Vyyhdistä ostin kolme kerää lisää vihreätä Bingoa, ei siis tulekaan pipoa vaan tulee toppi.

Hobby-Pointista osti savunsinistä harsokangasta. Siitä tulee pieniä pusseja, jotka täytetään jollain kesällä kuivatulla ja annetaan joululahjaksi. Huom! Ajoissa on oltava joulun kanssa liikkeellä;) Eurokankaasta (Itäkeskus) oli pääsiäisen alla myyty loppuun kaikki harsot! Pashaa ja juustoja on tehty.


Eilen ostin Eurokankaasta pari hamekangaspalasta. Toinen on ommeltuna, ommeltuna ja purettuna moneen kertaan! Mun kone ei vaan tykkää tämmösistä joustavista ohuista kankaista. Tässä kohdassa kirosin useammankin ruman sanan. Kaupassa olis ollu tosi kivaa trikootakin, mutta en ostanut kun ajattelin konettani. Tätä kangasta en kuitenkaan voinut vastustaa, varsinkin kun myyjä sattui sitä tarjoamaan ohikulkiessani. Hän oli hinnoittelemassa paloja, tarjosi apuaan ja totesikin sitten koriin laittamansa palan olevan just mun värinen. Ja kiva se on muutenkin, siinä on sellaista röyhelöä.


Vähänks keräsin katseita kaupungilla;), jossa yleissävy on edelleen harmaa/musta.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.