maanantai 7. tammikuuta 2013

Vitamiineja ja värejä

Systeri ja broidi kävivät eilen katsastamassa uuden kotini. Hyväksyivät ja onnittelivat. Broidilla oli tuliaisiksi mm. iso pussillinen appelsiineja.

Vähän aikaa sitten postiluukku kolahti siihen malliin, että mitähän sieltä oikein tuli? Iso postituskotelo. Häh mitäh?

Voi jösses sentään miten kauniit patakintaat paketista tupsahti! Neuleystävä Marjatta oli oikein paneutunut blogikuvista kotini väreihin. Omasta mielestään ei ihan onnistunut mutta mä sanon että nää on täydelliset! Ne on Pöltsamaalta, ihan  käsityöläisen tekemät.

SYDÄMELLINEN KIITOS!

Mä niin tykkään näistä virolaisten "kansalliskangas" tuotteista. Tallinnan Etno-kaupassa syksyllä käydessäni teki mieli ostaa yhtä sun toista mutta kun uusi koti oli vasta etsinnässä niin en mitään ostanut. Ehkäpä sieltä seuraavalla käynnillä jotain kivaa ostan. Juu, edelleen suosin kotimaista mutta kyllä naapurin käsityöläisiäkin kannattaa tukea. Eiköhän sielläkin aika tiukassa leipä ole.

Synttäriksi pojalta saamani Amaryllis kukkii komeasti. Yksi nelikukkainen vana oli niin painava, että se taittui ja on nyt maljakossa.  Neljä nuppua on vielä aukeamassa.
KS

14 kommenttia:

  1. Kerrassaan piristäviä värejä! Ihan rupesi mieli tekemään appelsiineja:)

    VastaaPoista
  2. Sulla on jo kevään värit piristämässä ja komeat on patakintaat, kerrassaan.
    Onpa amarylliksessä monta vanaa. Amarylliksen kukat on usein niin painavia, että pitää laittaa tukikeppi, muuten vana taittuu.
    Hyvä, että suku on kotisi katsastanut ja hyväksi havainnut. Nyt sitten voit kutsua muitakin vierailulle. ;=)

    VastaaPoista
  3. Raikkaat värit, ihanat patakintaat. Mäkin voisin tulla käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käymään saa tulla koska vaan. Kintaat tuli siltä Marjatalta ku tavattiin Lentävässä Lapasessa.

      Poista
  4. Noi patakintaat sopii juuri kuin nappi silmään ;) sun kotisi väreihin. Appelsiinit sopii hyvin tuliaisiksi ja villasukat taiteilijalle taidenäyttelyn avajaiskutsuilla, kummatkin ovat kulutustavaraa eikä kuihtuvaa jätettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukasta tuomisena . . . heh, broidi toi yhden teritettävän sukan. Mun joskus tekemä, toinen on kuulemma ihan kunnossa, heh. Taidan tehdä kokonaisen uuden parin.

      Poista
  5. Ihania värejä tässä postissasi. Nuo patakintaat on aivan huiput.

    VastaaPoista
  6. Hienot patakintaat kevättä jo uumoilee niiden väri.

    VastaaPoista
  7. Olipas kiva posti :) Ihan täydellisiltä ne näyttää sun kotiin mun mielestäkin.

    VastaaPoista
  8. Kauniita niin appelsiinit kuin patakintaatkin. Niin ja amaryllis piste iin päälle.

    VastaaPoista
  9. Komiat kintaat :) Tänä aikana (täällä sataa ja päivät on todella pimeitä) appelsiinit ovat aivan ihania jo pelkästään katsella; siitä saa jo ensimmäisen piristysruiskeen ;D
    Upeita nuo ryijyt <3

    VastaaPoista
  10. Onnea uuteen kotiin. Sinnehän olisikin nyt hyvä ottaa kissakin kaveriksi :)

    VastaaPoista
  11. Kevään piristävät värit. Miun suosikki on Muhun "kansallisväri".

    VastaaPoista
  12. Onpa Komeat patakintaat. Jos sielläpäin asuisin,niin kyllä varmaan tulisi usein käytyä Virossa. Juu,sinä oletkin mieheni kanssa samaa ikää. Ja totta on,että on ihana touhuta,kun se iso turha murhe on pois!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.