sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystispäivän ajanvietettä

Kylläpäs oli ystävätäyteinen päivä!
Villa Lankassa oli iltapäivällä Neulojien Ystisnyyttärit. Väkeä oli tupa täynnä ja pöytä notkui herkkuja.


Anun kaunis kääretorttu.


Mä leivoin viemiseksi sienipiiraan, eka ja vika kerta ku käytin gluteenittomia jauhoja, vastedes pysyn perinteisissä valmistusaineissa.


Muutama pöllö riitti vielä täälläkin annettavaksi.



 Kiitos Anna kun taas saimme viettää mukavaa aikaa puodissasi <3

Tarjan kanssa mentiin sitt iltaa viettämään Kansallismuseoon! Jep, ihan oikein luit: museoon mentiin. Siellä oli järjestetty tosi kiva Ystis-ilta opastetuin kierroksin ja Match made in Museo sokkodeitti!. Saatiin numerot rintapieleen ja etsittiin samannumeroista paria. Muutaman parin näin löytäneen toisensa, me ei löydetty mutta ei se mitään. Hauskaa oli käydä kurkkimassa miesten numeroita ja ihan muuten vaan seurata iloisia ihmisiä. Täälläkin oli väkeä tosi paljon, eiköhän museon FB-sivulle tule lukemia esille kunhan saavat laskelmansa tehtyä. EDIT: noin 400 kävijää oli ollut!


Kotimatkalla sain kuvattua Kiinalaiset lyhtysotilaat valaistuina, niitä on 80 kpl! Aiemmin viikolla nappasin kuvia päivänvalossa. Nämä on tosi hienoja ja illalla kaunis valoilmiö Paasikiven aukiolla.
Näiden esikuvana oleva Terrakotta-armeija on ollut valtava, lähes 8000 hahmoa, ne olivat näytteillä Tampereella pari vuotta sitten.
Kiinalainen Uusi Vuosi, Vuohen vuosi, alkaa ensi viikolla, juhlat järjestetään 18.2. perinteisesti Lasipalatsin aukiolla. Värikästä menoa on luvassa.


(päissä ei ole valoa, siksi "pää puuttuvat")
Hyvällä mielellä on mukava alkaa uusi viikko. Kaikkea hyvää sinne ruudun taaksekin.
KS 

17 kommenttia:

  1. Sinulla onkin ollut mielenkiintoinen päivä. Aika paljon noita värikkäitä kiinalaisia sotilaita näkyykin olevan.
    Kansallismuseossa näyttää nyt olevan usein yleisötapahtumia.
    Voi, voi, en ole vieläkään ehtinyt tuonne Villalankaan tutustumaan.
    Mukavaa tulevaa viikkoa! Minä lähden nyt vähän ulkoilemaan kun aurinkokin paistaa.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut mukava ja muistamisen arvoinen ystävänpäivä. Minä vaan köllöttelin kotona kissojen kanssa, mutta sinun lähettämäsi pöllö lämmitti mieltä edelleenkin.
    Kaupungeissa onkin paljon nähtävää ja paikkoja mennä. Täällä kirkonkylillä ei sitten tapahdu yhtään mitään.

    VastaaPoista
  3. Jopas on ollut menoa! Ihana herkkupöytä ja kääretorttukin niin pitkä, ettei suorana mahtunut brikalle. Oot varmaan tehny sata kirjanmerkkiä! Harmi, ettet löytänyt paria sieltä museosta. Minäkin kävin noita lyhtyukkoja moikkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en tehnyt lähellekään sataa. Joku raja se pitää olla kenelle tämmösen antaa;)
      Noh, moni jäi ilman jonka kyll olis pitänyt saada mutta aina joku jää ilman. Toisella kerralla muistan sitt toisia.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen ystävänpäivä. Upea näky nuo 'terrakottasotilaat'

    VastaaPoista
  5. Ihanan maukas neuletapaaminen. Nuo ovat hauskoja nuo Kansallismuseon "teemapäivät". Ei sitä turhan usein tule käytyä Kansallismuseossa, minun ainakaan. Terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
  6. Nälkäinen hiihtäjä katseli lauantaina herkkuja facesta. Tosi hienoja nuo lyhtysotilaat.

    VastaaPoista
  7. Aikamoinen herkkupöytä; ihan kateeksi käy.

    VastaaPoista
  8. Ompa vaikuttavia kiinalaisia.
    Sinun pöllöt on kivoja. Saatan tehä, kun kerran annoit luvan kopioida kuvasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on kyll ihan netistä löydetty. YouTubesta löytyy hyvä video, esim. tämä, siinä kyll tehdään korvakorut mutt tosta mä tän kirjanmerkin muokkasin.
      https://www.youtube.com/watch?v=yVJs2q6KTnI

      Poista
  9. Ystävänpäivää sinullekin, on ollut herkut tarjolla, ihan tuli vesi kielelle kuvia katsoessa.

    VastaaPoista
  10. Siellähän on ollut toimintaa vaikka kuinka:) Välillä aina hieman harmittaa asua täällä landella. Mutta - onhan niitä onneksi tilaisuuksia aina tulla sinne suureen kaupunkiin välillä. Mukavia talvipäiviä sinulle.

    VastaaPoista
  11. Ps. Gluteeniton sienipiirakka oli hyvää, eipä kauaa piirakka jääkaapissa viihtyny!

    VastaaPoista
  12. Ah, Systeri kävi noilla museotreffeillä, olen unohtanut kysyä kuulumiset! Pitääkin soitella tänään... Idea oli mielestäni mainio!
    Upea tuo armeija, harmi ettei ole menoa sinne suuntaan, olisi kiva nähdä livenä.

    VastaaPoista
  13. Kiitos tossukehuista. Muista raportoida huomisesta museoluennosta, niin me täällä kaukana asuvatkin pääsemme osallisiksi. Piaa on pyydetty tuomaan neuleita, niin eiköhän se kirjakin saa huomiota.

    VastaaPoista
  14. Mukavaa talvipäivää, täällä tosin tulee vähän vettä. Pitkästä aikaan piipahdin taas katsomassa kuulumisiasi ja blogiasi. Upeeta on.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.