torstai 25. helmikuuta 2016

Käsille lämmintä


Oon neulonut monet kädettimet.

Vottebokasta Koiralapaset, ja kuvat on taaa miten ovat, sorry.



Lanka on 100% villa Hjerte Fine Higland Wool. Oikein hyvä lanka tällaiseen työhön. Puikot oli 3.0 mutta ehkä 2.75 olis parempi paitsi että sitt tulis pienet aikuiselle. Nämä annoin Sarille, jolla on melkein tuollainen koira, Suomen lapinkoira.

Yhden Pöllölapasen oon kans tehnyt mutta toista en tee koska siitä tuli iso, miehen kokoinen ja ne oli kyll tarkoitettu naiselle. Kirjassa on hyvin kyllä kerrottu eri lapasten neuletiheydet yms mutta mä vaan neuloin enkä tutkinut asiaa. Jatkossa on siis tehtävä mallitilkku. Niitä tein tästä shetlantilaisesta langasta



Jämälangasta tein ranteenlämmittimet. Virkatun reunuksen idea on Koukuttamosta. Puikkoina oli 3.0 ja lanka on villa-hamppusekoitetta.

Ihan tätä päivää on kuulemma Kätyrit / Minions sekä leffana että leluissa yms. Mä neuloin Finnille kämmekkäät. Kahdet. Ekat on ehkä liian pienet, tokat toivottavasti sopii mutta voin vielä parit tehdä kun lankaa on paljon jäljellä.
Langat ostin lauantaina Lentävästä Lapasesta.

Puikkoina 2.75 sukkikset. Mallia katsoin Googlen kuvahaulla. Epäselväksi jäi, pitäisikö yksisilmäiselleä on määrätynlainen suu ja kaksisilmäisellä erilainen. Noh, kai nämä jotenkin on näköisiään. Halva on jo tehnyt näistä hedelmäkarkkejakin mutta en nyt löytänyt kaupasta että oisin voinu pakettiin laittaa semmostakiin.
Juu, ja pitihän sitä sitt tehdä kardinaalivirhekin eli kaksi saman käden kämmekästä.


Noh, ei hätiä mitiä. Peukalon suuntahan määräytyi vasta kirjoessa haalarit ja naamat eli purin ompelukset toisesta, ja sille oli mennyt ne isommat silmätkin jotka oli isompaa paria varten virkatut. Lopputulos on kaksi paria Kätyrit kämmenkkäitä, jotka matkaavat Englantiin.

Ed.postissa olikin jo nämä mutta laitan ne tähän itelleni muistiks









x x x

Kuten ed. postauksessa maninitsin niin sunnuntaina olin katsomassa Tapanilan työväen näyttömön esitystä Hilman päivät. Oli hyvä, nauraa sai ja hyvä mieli jäi vielä kotimatkallekin. Mahtavia persoonia ja hyvin näytelty. Väliaika kahvi oli erinomaista ja vastapaistettu pulla maistuu aina.

X X X

Maanantaina neuloin Kampin palvelukeskuksen Neulekahvilassa, tiistaina Minionsit edistyivät ihan uudessa paikassa; Kumpulan kylätalolla ja keskiviikkona virkkasin Kirjasto 10:n Novellikoukussa. Tänään torstaina olen pitkästä aikaa ihan koko päivän kotona, niih. Ja ehkä perjantainakaan en mihinkään neulomispaikkaan mene, vasta stten lauantaina on taas vuorossa Ogelin Lankamaailman neuletapaaminen.

Olen mä vähän Kevään keskeneräisiäkin tehnyt mutta ei mitään valmista vielä.

Fidziltä ei ole systeriltä kuulunut mitään uutta, paikallisten uutisten mukaan siellä on laajalti sähköt poikki, puhtaasta vedestä on pulaa, ruokaa yms. apua on tullut ainakin Australiasta ja Uusi Seelantiin jotain on lähettänyt. Saablari, että sen systerin pitää just nyt siellä olla.
KS

10 kommenttia:

  1. Toivotaan, että siskollasi on kaikki hyvin. Se on kurjaa, kun ei saa tietoo. Siellä taitaa olla siellä Fidzillä loppujen lopuksi aika alkeelliset monet systeemit ja sit kun kaikki pettää ni ollaan ns lirissä.

    Onpa mainiot nuo kätyrit. Olen tainnut jossain nähdä mainoksii noista piirretyistä. Varmaan lapset tykkäävät. Tosi hienot. Terkut Ossilasta sulle ja Uskolle.

    VastaaPoista
  2. Pelottavaa tuo Fidzin tilanne. Hienoja nuo Kätyrit vai mitä lie - mulle ihan uus otus, mutta varmaan ovat saajalle mieleen. Upeat!

    VastaaPoista
  3. Koiralapaset ovat vaan niin,niin ihqut:) kauniita ranteenlämmittimiä ja kyllä nuo Miniokset on pikkupoikia suuresti ilahduttava juttu. Siellä tosiaan himan päivät oli sitten hauska esitys,sinun onneksi:)

    VastaaPoista
  4. Koiralapaset on mielettömän kauniit. Isona minäkin teen tuollaiset. Nuo Finnin puolilapaset on tosi hauskat! Pienet kaupunginosateatterit on ihan hyviä ja olenkin tuossa Malmin teatterissa pyrkinyt aina käymään. Toivottavasti saat pian kuulla siskostasi.

    VastaaPoista
  5. Harmi, kun ei ole yhtään Kätyri-fania tiedossa. Niin hauskoilta sinun tekemäsi näyttävät :)

    VastaaPoista
  6. Toivotaan kaikkea hyvää Fidzille. Upeita "käsineitä". Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Vitsit miten nopeesti teit noi Kätyrit! Ja vielä kahdet, huh. Hienot ovat. Mä kuulin vissiin maanantaina uutisista ja näinkin siis, että aikamoista tuhoa on tehnyt se myräkkä! Toivottavasti Maija on kunnossa. Se on nyt vaan sitä tuskaista odottamista kun yhteyksiä ei ole.

    VastaaPoista
  8. Kovasti toivon, että sisaresi voi hyvin. <3
    Noista käsineistä ihastuin kuvissa erityisesti rouheisiin ranteenlämmittimiin. Virkattu reunus niissä on kaunis!
    Oletko ollut tyytyväinen Votteboka -kirjahankintaasi?
    Hyvää kevääntuloa.
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kirjaan olen tyytyväinen. Jatkossa tarvii vain ensin huolellisesti tarkistaa neuletiheys, jotta tulee sopivan kokoisia. Kirjan alussa on hyvin annettu tiedot.
      Siskolta tuli tosi lyhyt tekstari eilen myöhään: "ei ole sähköä, jos kiire viestiä, lähetä sms." Eli kaiketi hän hyvin voi mutta toisaalta ei ehkä kerro huonoa oloa ettei täällä hermostuta. Pari viikkoa vielä hän siellä on.

      Poista
  9. Ihanat lapaset. Minun oli aivan pakko ostaa Votterboka kirja http://www.adlibris.com/fi/kirja/den-store-votteboka-9788282114523, mutta en löytänytkään tuota koiramallia kuin vasta kuin nyt. Ihana on kirja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.