torstai 18. helmikuuta 2016

. . . keskiviikko ja torstai

Keskiviikkona oli matka Kehä III:n ulkopuolelle eli Kirkkonummelle. Matkan kohde oli Konditoria-kahvila Rosta, jonne Koukuttamon Leidit olivat kutsuneet neulojat kokoontumaan. Heillä oli mukanaan myynnissä itsevärjäämiään lankoja. Kauniita värejä ja pehmeitä villoja. Kuvaa ei nyt ole, katso Koukuttamosta.
Mun matka alkoi tietysti metrolla, maan alta ylös on pitä matka.


Stadilaisilla neulojilla oli treffit assalla. Löysimme toinen toisemme ja oikean junankin. Kortilla maksamisessa piti vähän neuvoa kanssakulkijoita;)


Junassa saatiin hyvät paikat, koko jengi samaan loossiin.


Ensimmäinen kaivoi heti eväänsä esiin.


Vasta Pasilan aseman jälkeen mä jaoin ryhmälle eväspussit.

Mainittakoon, että evästä riitti vielä kotimatkalle niille, jotka eivät mennessä olleet saaneet.

Kirkkonummella junarata alitetaan tunnellissa hanhenmarssia. Tunnelin toisella puolella on sitten Rosta.


Tostaina oli menoa sinne ja tänne.
Päivällä
Ensin stadissa oli penkkariajelut. Steinerilaiset olivat napanneet autonsa kylkeen paljon huomiota saaneen Kuha-aiheen.



Stadilaiset spårat on vihreitä, siis vihreitä. Mutta mainosmiehet on vallanneet spårat mainoksilleen, jotka ovat joskus niin peittäviä, että oven löytäminen on vaikeata.


Lasipalatsi on remontissa. Mitenköhän tämä salavan taimi selviää myräkästä?

Kuva on Kampista, jossa on linja-autoasema josta jatkoin matkaani Espooseen.

Kävin lähellä Bastvikin kartanoa, kuvia kliks: Espoon kartanot. Siellä on kerran kuukaudessa kahvilapäivä. Omistajapariskunta valmistaa itse tarjottavat, jotka kuulemma ovat niin herkullisia, että pidemmältäkin matkalta niitä tullaa syömään.


Illalla olin Roihiksen kirjastossa kuuntelemassa ääneenlukua eli Novellikoukussa. Ihanan rauhoittavaa ja kiva kuunnella ihan livenä luentaa. Äänikirja on kuitenkin prosessoitua ääntä.


Pitkä postaus, sorry.
Perjantaina on jälleen stadipäivä, vieraita kieliä puhellen kuljeskelen kummipojan perheen kanssa keskustassa.
KS

10 kommenttia:

  1. On sulla ollut tapahtumarikkaita päiviä, ei ihme ettei kukaan ollut kotona kun kävin summeria painelemassa ;)

    VastaaPoista
  2. Harkitsin vakavasti tuota Koukuttamoa, mutta keskiviikosta tuli kaaospäivä. Kiva retki teillä.

    VastaaPoista
  3. Sinulla ei ainakaan käy aika pitkäksi :)

    VastaaPoista
  4. Vähäskös kiva et olit tehnyt eväspussit. Kiva postaus.

    VastaaPoista
  5. Vierivä kivi ...
    Monipuolista menoa ja tarjontaa.

    VastaaPoista
  6. Onneksi tulin tänne, kun on ollut taas niin tylsä ja tapahtumaton päivä. Monenlaista kivaa virkistävää nähtävää!
    Mulle ei tuo Kuha yhtään auennut, vaikka sitä oli täällä useamman abeja kuljettaneen kuorma-auton kyljissä.

    VastaaPoista
  7. Olipas kiva nähdä taas. Maistoin Rostan suklaakakkua ja voi että kun oli hyvää. Teillä oli siis oikein matkaeväät. Voi pahus, kun joku roskapostittaja on löytänyt sun blogin osoitteen. Sun on varmaan pantava ainaskin vähäksi aikaa joku kirjainvahvistus päälle. Noi on sitten ikävii noi roskapostittajat. Terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskapostaaja on poistettu ja ehkä se pysyykin poissa, katotaan. Jos ei pysy niin sitt pitää ryhtyä tiukempiin toimenpiteisiin.

      Poista
  8. Jälleen kerran kiva reissupostaus!

    VastaaPoista
  9. Pitkähän siitä tulee, kun on paljon asiaa! Kivoja menoja sinulla on ollut ja nuo evväspussit ovat hauskat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.