keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Kaupunki- ja saarimaisemia


Maanantaina olin ensin Anittan luona lounaalla ja kässäilemässä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, vaikka taas päästin sammakon suustani: "miten sä näin pieniä lihanpaloja tarjoat?" Onneksi Anitta tajuaa ja ymmärtää, että joskus sanon ihan puuta heinää ja hän hienosti vastasi: "no kun broilerin sisäfileet on näin pieniä". Kiitos ruuasta, seurasta ja ymmärryksestä.

Herkuttelun jälkeen mentiin Jätkäsaaren kirjastoon Slangi-iltaan. Sami Garam ja Andrei Huhtala kertoivat slangiksi kääntämistään kirjoista (Punis, Seittemän broidii ym.) Slangikuoron snadikokoonpano lauloi kliffoja stygejä, tuli oikein hyvä mieli. Esko Vepsä kertoi sanoin ja kuvin Stadin satamien synnystä ja Jätkäsaaresta.


Kirjastosta dallattiin Ruohiksen metrolle ja se olikin mielenkiintoinen matka. Mä en oo ollut Ruohiksen puolella aikoihin ja siellähän oli oikein vehreätä ja ihan ulkomailla olemisen meiniki. Ihmisiä dallas ja fillaroi ja zillas, kanavassa botskit gungas ym. elämää.


Keskiviikkona menin vielä kerran Kaunissaareen. Syksyn valo on erilaista kuin kesävalo, ehkä kun aurinko paistaa matalammalla niin valo taittuu (siroaa) eri lailla.


Kuvia etelärannalta.


Kuvia metsästä. Kuvissa on erilaisia värejä ym. kun kokeilin kameran asetuksia. Paikoitellen metsä on läpipääsemätön, suuressa osassa metsää on ristiinrastiin kaatuneita puita joiden kiertämisestä ja yli könyämistä tulee hyvää liikuntaa ja hiki pintaan. Tänään kuljin kaksi kertaa ison metsän läpi, vähän eri kohdista. Kyllä sieltä pääsee kun tietää mistä menee.


Vuosikymmenien kokemuksella ja metsän tuntemisella löysin haapasieniä hedelmäpussillisen ja litran uuden sadon kanttiksia sekä 2 litraa suppiksia juuri sieltä missä niiden pitikin olla.


Sinne saari jäi :(


Merimatkahan kulkee Vuosaaren sataman ohi, työpaikaltaan Ville nappasi vuoropaatista kuvan. Olispa ollu 'huiskutuslakana' niin ois näkynyt ku vilkutan.


Saaren paatti lopettaa kulkemisen sunnuntaina niin eiköhän tämä ollut kesän vika kerta saaressa.
KS

3 kommenttia:

  1. Olet kyllä todella aktiivinen ja löydät aina kaikkea mukavaa katsomista, kuuntelemista tai tekemistä. Tällä hetkellä tuntuu, että itse jaksaa vain ne kaikki pakolliset, ei yhtään enempää.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia.
    Slangi kuullosti kivalta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.