perjantai 2. kesäkuuta 2017

Alppipuisto ja Lenininpuisto, iltakävelyllä

Jalavan kukinto

Kesäiset puistokävelyt alkoivat taas. Tämä alkoi Helsinginkadun ja Vauhtitien kulmasta jossa on pieni puisto. Siellä on monelle miehelle istuttettu muistopuita. Upeat lehtikuuset vihertävät kauniisti.


Kauppaneuvos Henrik Borgström on saanut oikein rintakuvan tänne. Kauppaneuvos oli aikansa suurliikemies ja monessa mukana. Tänne hän suunnitteli kansan terveyskylpylää, hienostollehan sellainen oli jo Kaivopuistoon tehty. Tukholman Djurgården oli mielessä kun tämä paikka nimettiin Eläintarhaksi.


Viime kesänä hän oli muutamalla kävelyllä mukana ja niin tänäkin vuonna, ja tällä kävelyllä saimme kuulla historiaa hänen kertomana.


Tässä Töölönjoki, joka on ollut olemassa ja nyt elvytetään hienoksi vesiaiheiseksi hulevesisysteemin osaksi (Rain Garden).


Pilviä tuli ja meni, muutamasta saatiin hieman sadetta niskaamme mutta se ei kävelyä haitannut. Taisi koko lauma pysyä kasassa.


Kuuluisat Eläintarhan ajot ajettiin aikoinaan näissä maisemissa, tässä aikas vauhikas mutka.


Junaradan rakentaminen puistoalueen halki kaatoi ja kuivatti kaikki suunnitelmat. Nyt junaradan ali mentyämme tultiin Alppipuistoon. Tämä onkin hieno puisto, en oo koskaan käynyt ja oikein yllätyin tästä paratiisista. Täällä järjestetään kesän aikana monta kivaa tapahtumaa.


Suihkulähdealtaassa ei nyt ollut vettä siellä alempana olevan hulevesisysteemin rakentamisen takia. Mutta aivan pian taas vesi ilmestyy altaaseen.


Täällä on ollut kesäteatteri. Ja Helsingin ensimmäinen hyppyrimäki! Tämä laakso oli sen alastulomonttu. Stadissa on vielä Herttoniemen hyppyri, jonka puolesta nyt taistellaan, että se saisi olla.


Aikas jyrkkä mäki piti nousta ylös mutta siellä avautuvat maisemat korvasivat vaivan.


Linnanmäen reunaa kulkien tultiin Lenininpuistoon.


Pieni ja söpö alue, jossa on virtaavaa vettä, liuskekivikäytäviä ja monia erilaisia havupuita. Täällä on myös paljon harvinaisia kasveja, joita ei ole muissa puistoissa. Niitä on ollut täällä enemmänkin mutta osa on kuollut.

 

Liuskahopeavaahtera


Mustamänty


Honsunpihta, Japanin hemlok, harmaapihta


Vesilinna on tässä. Ensin oli tuo graniitinen alaosa. Kun se ei enää riittänyt kaupungin vedentarpeeseen säiliötä korotettiin tuon tiiliosan verran. Kaupunki kasvoi ja vedentarve lisääntyi niin että rakennettiin uusi suuri pyöreä säiliö, joka on siellä Linnanmäen keskellä.


Sateenvarjojalava


Kaiken ylämäkikävelyn jälkeen tuli vihdon alamäki. Maija-systeri oli reippaasti kulkenut joukon mukana, onneksi oli kävelysauvat tukena ja turvana.


Puistokierroksen päätteeksi opas ilmoitti, että "Yllätys, teitä varten on pidetty auki Työväenasuntomuseo ." Jee, päästiin vielä tutustumaan vanhoihin hellahuoneisiin. Tosi kiva päätös antoisalle illalle.


Tänään siellä oli Puutarhajuhlat, jossa kerrottiin mm. tämän kukkapenkin kukista, joista moni on niitä vanhoja ihania lajikkeita. Vaan en tuonne mennyt kun oli Anittan kanssa tapaaminen.


Tästä linkistä Vihreät sylit näet kesän kävelyt, myös selotuksia näistä paikoista.
Kiitos Rakennusvirastolle kauniista puistoistamme ja siitä, että näitä opastettuja kävelyjä järjestetään.
KS

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että noita puistokävelyjä järjestetään.
    Alppipuistossa olen käynyt joskus noin 50 vuotta sitten.

    VastaaPoista
  2. Systeri täällä kiittää vielä hienosta puistokävelystä. Oli tosiaan uusi kokemus.Tulen toistekin.

    VastaaPoista
  3. Kovin on vaivainen tuo Töölönjoki =) Torniojoen varressa kasvaneena en tuota oikein edes joeksi osaa mieltää. Tuossa ei jäät pahemmin rysky keväällä jäiden lähdön aikaan =D Parempi kuitenkin tuokin, kuin ei mitään ♥

    VastaaPoista
  4. Upeita puistoja, niistä tulee nähtyä vain reunoja kun menee auton tai bussin kyydissä ohi kiireisille pääkaupunkiasioille täältä maalta.

    VastaaPoista
  5. Kiva kierros ja kiitos kasvi/puutiedoista!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa vihreyttä ja rehevyyttä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.