sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Helsinkipäivän varaslähtö


Virallinen oikea Helsinki-päivä on 12.6. mutta juhlavuosi (Suomi 100) antoi hyvän syyn juhlia Stadiakin kahtena päivänä. Koska maanantaille on luvattu sadetta niin katsoin tänään muutaman tapahtuman.
Katajanokalla kerrottiin jäänmurtajista, tosin murtajia ei päässyt tutustumaan.


Arctian kelluva konttori


Ulkoministeriö


Uutta ja vanhaa


Kyllä Nokalla on kaunista, voi kun saisi sieltä asunnon.


Vaikka oli ihan lämmin ja kaunis päivä niin uimareita ei montaa ollut.


Säiliörekkaliikenne kantakaupungissa on vähentynyt huomattavasti kun laivoille toimitetaan öljy yms. laivalla, M/T Lotus, öljy- ja kemikaalisäiliöaus.


Kahvikärry Espalla


Dianapuistossa oli Stadin tietovisa. Viime vuonnakin siihen osallistuin niin nytkin. Kisan järjestää Jasper von Hertzen, joka on luonut myös pelin Nähdään kellon alla.
Hmm, lähellä ei lasketa mutta lähelle pääsin. Sain 21 pistettä, yhden varman tiedon olin merkinnyt väärin!!! arrggh!  eli 22 pisteeseen olisin yltänyt.
Kysymyksiä on 30 eli vielä pitäisi paljon lisää tietää. Kysymykset ovat siis staditietämystä.
Esimerkiksi: Mistä kaupunginosasta kertoo J. Karjalaisen kappale Verinen mies?
a. Toukolasta, b. Marjaniemestä, c. Munkkiniemestä, d. Vuosaaresta

Kolmas sija meni 22 pisteellä. Voittaja piti ratkaista lisäkysymyksellä koska kahdella oli 23 pistettä. Maria voitti ja saa kiertopalkintoon nimensä. ONNEA voittajille!

Pronssimies


Voittaja ja 'tasapelikaveri'


Voittajat sekä Jasper


Lentonäytöskuvatkin on laittamatta, ja valmistunut huivi. Mihin aika häviää vai otanko liikaa kuvia, niin etten hallitse tapahtumien vyöryä.
KS

4 kommenttia:

  1. Kylläpä lähelle pääsit palkintosijaa tietovisassa! Me on käyty jo toista vuotta paikallisessa baarissa tiistaisin Baaripähkinä -tietovisassa vaihtelevalla menestyksellä. Siinä on myös 30 kysymystä ja kakkos- ja kolmososiossa voi rastittaa tiedon varmaksi... visailu on kivaa:)

    VastaaPoista
  2. Olitkin fiksu, kun tartuit tämän päivän rientoihin. Huomiseksi on tosiaan tarjolla sadetta. Harmittavan lähelle pääsit, ehkä ensi vuonna on sinun vuoro loistaa!

    VastaaPoista
  3. Kun tämänpäiväistä säätä katselen, oli varmasti järkevää käydä tutustumassa aikaisemmin. Katajanokka on mielenkiintoinen paikka, vaikka lähinnä laivan ikkunasta olen sitä katsellut.

    VastaaPoista
  4. Voi että kun siellä pääkaupunkiseudulla on monenmoista nähtävää. No kyllä se enskerralla voitat ykköspalkinnon:9 Et nytkään kauaksi jäänyt. Aivan ihana tuo lauantainen neulontapäiväkin ollut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.