tiistai 3. heinäkuuta 2018

Liesjärven kansallispuistossa


Sunnuntaiaamuna matkustettiin Marian kanssa Kampista puolitoista tuntia bussilla ja jäätiin pois kyydistä Kyynärän pysäkillä. Ensimmäinen kiva nähtävyys oli jättimäinen pahka!


Tietä pitkin käveltiin ensin "vähän matkaa" risteymään, josta mentiin ensin kävelemään hieno Kyynäränharju ees-taas. Kannasta en päässyt näkemään mistään niin, että siitä oisin saanut kuvan mutta semmosen voi katsoa Luontoon.fi sivustolta KLIKS, ja  Retkipaikka.fi sivustolta lisää kannaskuvia tästä KLIKS.  


Mä jätin mun kuorman  (10 kg) odottamaan kannaksen alkupäähän, mikä olikin oikein hyvä ratkaisu. Sain rauhassa kävellä ja nauttia maisemista, ei siis tarvinnut puuskuttaa ja miettiä jaksanko vaiko en.


On risukon takana järvi, on on.


Päivä oli oikein kaunis mutta kova tuuli, jopa tuulivaroitus puuskissa oli annettu.


Kannas on "poikki" pienen matkan ja sen yli pääsee tätä siltaa pitkin. Varoituskyltti kertoi kaiteiden saattavan olla heikot! Niistä ei tarvinnut ottaa tukea, enkä kokeillut niiden pitävyyttä.
Ja onneksi tämä silta kesti toisin kuin samaan aikaan Repovedellä romahtanut riippusilta. Me oltiin siitä just puhuttukin ennen kuin kuultiin uutinen onnettomuudesta (Iltasanomien uutinen kliks). Mä kun oon sanonut, että en riippusilloille lähde eli Repovesi on jo ollutkin poissa suunnitelmistamme ja nyt tämä vain vahvisti pelkoni riippusiltoja kohtaan.


Välillä oli  tyynenpääkin ja Mariakin otti kuvia.


Jälleen kerran näin koivussa "Stairway to heaven" kääpiä.



Sitten sama takaisin  ja risteymästä kohti leiripaikkaa. Taas "vähän matkaa" kävelyä, mm. lämpökäsitellystä puusta tehtyjä pitkospuita pitkin.


Majoitteet puihin ja lepäämään rankan matkan jälkeen. Vapaa maisema taivaaseen asti:)



Mun majoitus on semmonen Lada kun Marialla on melkeinpä Mersu. Kuvassa ylhäältä alas lukien: tarppi nyt tuulensuojana, kiinteä hyttysverkko sivuun taitettuna, riippumatto ja alimmaisen aluspeitto, joka eristää altapäin tulevan kylmyyden.




Lähdin iltakävelylle metsäpolkua pitkin mutta pitkälle en päässyt kun valtavat kaatuneet puut katkaisivat polun. Olishan tuon runkon yli päässyt ja polku näytti jossain jatkuvan mutta mitäpä sitä ryteikköä tarpomaan.


Eikä tämäkään järvi saanut mua ihastumaan järviin: niin vähän mitään paikkoja, joissa voisi olla rannalla! Enimmäkseen ensin varvikkoa ja pusikkoa, sitten kaislikkoa, jossain joku pienen pieni aukko mistä saattaisi ehkä päästä uimaan. Mutta ei siis mitään rantakalliota missä istua iltaa viettämässä ja ihailla auringonlaskua tms.


Yö meni hyvin. Mahtavasti kurjet huutelivat aamuyöstä muutaman kerran. Se oli hieno kokemus, keskellä hiljaisuutta yks kaks komeat äänet. Oispa nähnyt linnutkin.
Ja kuinka kauniin värinen oli taivas ja mäntyjen latvat kun auringon nousu toi oman valonsa metsään.Valon myötä linnunpoikasetkin heräsivät ja sirkuttivat ruokaansa.
Tuulen suunta oli kääntynyt ja välillä kuuli hienosti kuinka tuuli eteni metsän puiden latvoissa.

Aamiaisen jälkeen pikkusade sai meidät pakkaamaan tavarat ja puolenpäivän aikaan lähdettiin talsimaan sinne "kaukana" olevalle kakkostielle. Huh huh ja puuh puuh. Ylämäkiäkin oli, ja vaikka ne oli pieniä niin kyllä ne koitoksia olivat tällaiselle keuhkoahtaumaa sairastavalle. Mutta ei hätää, reippaasti kävelin ja kuormani kannoin. Hyväähän se tekee keuhkojenkin saada vähän jumppaa.

 
Kolmevarttia meillä meni ja sitten oltiin tienposkessa odottamassa bussia, joka tulikin kuten Maria oli asian tutkinut.
Hieno retki! Kiitos, Maria, retkiopastuksesta ja seurasta. Mennään taas!

Liesjärveltä on hyviä kuvia ja retkikirjoitus blogissa Kävelystä ja elämästä, tästä KLIKS.
 


Jezz! Hyvä minä!

13 kommenttia:

  1. Onpa ollut kivat nukkumapaikat ja retkue!
    Kesästä pitää nauttia kaikin aistein.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana retki teillä ja niin kauniissa maisemissa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitoksista ja retkiseurasta! Hyvin jaksoit!
    T. Maria
    PS. Ladalla ja Mersulla pääsee molemmilla perille... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pääsee ja pärjää Ladallakin. Ei se väline vaan se päämäärä ja sen hieno anti.

      Poista
  4. Upea reissu hienoissa maisemissa teillä taas kerran! Pistää kyl miettimään et mikä on "vähän matkaa". Poronkusema vai kivenheitto?
    Noi Ladat ja Mersut kiinnostais kokeilemaan. Olis hienoa nukkua katsellen tähtitaivasta. Tais siis nukahtaa.
    Joo - Meri on meri. Seuraava matkakohde teillä Teijon kansallispuisto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Teijo on vahvasti ollut esillä suunnitelmissa.
      "Vähän matkaa" oli leiristä kakkostielle noin pari kilometriä, ehkä vähän päälle, harju oli 1 km, eli lyhyt matka suuntaansa mutta mulle aika pitkä taival. Ilman kuormaa olis menny ihan kevyesti kyllä ja pidemmältikin mutta 10 kg selässä.. .

      Poista
  5. Oi miten ihania tuollaiset retket! Hienot kuvat ja olisipa tosiaan kiva nukkua tuollaisessa pedissä:) Mukavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peti on mitä mainioin. Ihan vaan vaikka päiväunillekin. Makoisat unet.
      Kiitos, hyvää viikkoa sullekin.

      Poista
  6. Oih, yö taivas'alla, kokematta se elämys! Jos pitäisin listaa asioista, jotka haluan ehdottomasti kokea, lisäisin sen nyt sinne, niin kiva oli kuvauksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen kokemaan tuollaisen yön. Tietysti olis kiva ku olis pilvetön kesäyö:)

      Poista
  7. Oi onpa teillä ollut hieno reissu ja hyviä kuvia olet ottanut, tykkäsin etenkin tuosta taivaskuvasta jonka olet ottanut varmaankin selälläsi makoillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein katsoi kuvakulman. Siitä on kyll aina otettava kuva mitä näkyy ku makoilee riipparissa. On se vaan niin mukava peti ja useimmiten hyvät maisemat sekä ylös että sivulle.

      Poista
  8. Oi miten kiva reissu! Vai on Reposaaren riippusilta pettänyt, hyi kamalaa, mähän olin siellä viime syksynä! En siis turhaan pelännyt. Muistaakseni sillalla sai olla yhtä aikaa viisi ihmistä kerrallaan, jos en ihan väärin muista, että olisko ollut liikaa painoa. Niin ja ne rakkauslukotkin painaa aika tavalla varmaan, en tajua miksi niitä pitää tuollaiseen paikkaan edes laittaa, koska kaiteista tukea ottaminen oli vähän hankalaa niiden takia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.