perjantai 6. heinäkuuta 2018

Prinsessamekko

Juhannukseksi ostamani ruusut saivat jatkoa eloonsa lyhyinä Aalto-vaasissa. Kestivätkin kauan. 
Torstaina oli lapseni, Villen, syntymäpäivä. Kuumana kesäpäiväna 41 vuotta sitten syntyi Kätilöopistolla. Eilen olin kylässä, pitkästä aikaa synttärikakulla! Kiitos.
 

Villen uusioperheessä on 3-vuotias Eevi (ja Eemi 4v). Neuloin hänelle tämän mekon ku teki mieli sellainen tehdä.
Lankana Almina 8/4, jota kului noin 250 g + ihan vähän vaaleanpunaista reunuksiin. Puikko Addi-pitsipyörö 3.0 mm. Ohje vanhassa Mandarin Petit vihkosessa. Se on aikoinaan ollut hyvä ostos, monta neuletta siitä on neulottu.


Tämänkin mekon olen tehnyt jo kaksi kertaa, alla kuvissa on Taran mekko. Toisen tein neuleystävä Arjan Peppille. Siitä en nyt löydä kuvaa, taitaa olla niitä Vuodatuksen katastrofin aikaisia kadonneita kuvia.

36_Dress.jpg37_Dress.jpg Löytyi Peppin mekko kuvagalleriasta,
tehty siis vuonna 2009.
 


Suru-uutinen: Emppu-kissa nukutettiin iki-uneen tänään. Empun ja Iitun blogi KLIKS.



KS

11 kommenttia:

  1. Kauniit ruusut ja aivan ihana tuo mekko, olet kyllä taitava! Onnitteluja pojallesi! Voi Emppua:(♥ Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  2. Herkän kauniit ruusut. Olet Kristiina taitava käsitöissä. Neulomasi mekko on jokaisen pikkutytön prinsessunelma. Emppu-kissalle hyvää matkaa muille
    hiirestysmaille.Onnittelut Villelle syntymäpäivän johdosta. LeenaP

    VastaaPoista
  3. Kaunis mekko! Pienille on kiva tehä, kun eivät vielä valikoi. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä ihastuttava prinsessamekko suloiselle prinsessalle.

    VastaaPoista
  5. Onpas kaunis pikkuneiti uudessa mekossaan. Kauniisti olet neulonut ja valkoinen väri on paras.

    VastaaPoista
  6. No kyllä sinulla on kestoruusut! Sievä mekko pikkuneidille.

    VastaaPoista
  7. Ihana mekko! Ihanat ruusut.
    Pitkän elämän sai Emppu. Nyt sillä on varmasti hyvä Iitun kaverina sateenkaarisillalla.
    P.S. Vieläkin ketuttaa se vuodatus. Siihen loppui blogi-innostus. Vuodatuksen aika oli jotenkin "yhteisöllisempää". En tiedä. Ikävä vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, VUodatus oli tosi kiva yhteisö ja hyvä alusta aloittaa bloggaus. Tais olla ainoa suomenkielinen silloin 2005 ku mä aloitin. Oiniitä aikoja!
      Mutta kuvien häviäminenhän oli aikana kun Alma-media oli omistajana, eli Tuomas oli myynyt firmansa.

      Poista
  8. Kiva malli. Näkee kuinka mekko muuttuu, kun värin vaihtaa. Suloinen prinsessa.

    VastaaPoista
  9. Ihana prinsessamekko! Valkoinen ruusu on yksi lempikukkiani.

    VastaaPoista
  10. Suloinen mekko :) Emppu, voi miten ikävää...mutta olihan tuota ikääkin jo aika lailla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.