sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kesäkuvia


Odotin ja odotin ja vihdoin tuli vähän viileämpi päivä, jotta saatoin lähteä mattopyykille. Tänä kesänä ei ollut kuin kolme pientä mattoa pestävänä mutta on siinäkin ihan tarpeeksi hommaa kun ne roudaa rantaan, pesee, vääntää kuivaksi, ripustaa tangolle ja lopulta kuskaa nihkeät matot kotiin. Puuh.

Noh, mulla oli riippumatto, evästä ja lukemista mukana. Mattojen pesun jälkeen kävin läheisellä uimalaiturilla pulahtamassa. Ja sitt olikin kiva ottaa rennosti "mattoleirillä.

Kaupungin puutarhatyöntekijä kävi paikalla ja totesi etteihän vaan jää puihin jälkiä riipparista. No ei jää, mulla on sellaiset "puuystävälliset" Tree frienly-kiinnityshihnat. Puutarhamies oli sit oikein tyytyväinen ja tykkäs muutenkin että mulla oli oikein hyvä ohjelma kesäpäivän viettoon.

Kanadanhanhien poikaset ovat jo melkein yhtä isoja kuin vanhempansa. Näillä vesillä on ainakin kaksi, ellei kolmekin, perhettä.


Kohta, pian se aukeaa: Amos Rex.



Tänään, sunnuntaina, taivas repesi, hetkeksi. Rakeita tuli niin että . . .



Huivin oon neulonut Virpille lahjaksi. Annoinkin sen jo, mutta enpä muistanut kuvata vaikka se tossa odotti kauan päästäkseen johonkin kivaan kuvauspaikkaan. Lanka on puuvillaa, pölysi neuloessa mutta muuten mukavan tuntuinen. Piiiitkällä liuúlla värjätty. Ohjeena Titanium.



KS

7 kommenttia:

  1. Hyvähän se on, että puistotyöntekijät pitävät huolta puista, harvalla varmaan kuitenkaan on sellaisia puu-ystävällisiä kiinnityssysteemejä. Olihan raekuuro! Täällä tuli vaan vettä ja vähän ukkosti eilen. Ihanaa kun on vähän viileämpää, mutta ikävä kyllä helteet voivat vielä palata kuulemma :(

    VastaaPoista
  2. KIITOS ihanasta huivista. Perjantaina huivikuva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos huivi on paikalla, mutta ei tarvii kuvaa varten kuljettaa.

      Poista
  3. Oletpa ollut reipas Mattopyykkäri! Ratkaisin mattojenpesu ongelman muuton yhteydessä, meillä ei ole yhtään matoa vaikka nämä lattiat kaipaisisivat mattoja kolhujen piilottamiseksi.
    Taas olet ottanut niin kkauniita kesäkuvia!

    VastaaPoista
  4. Matonpesu on antoisaa puuhaa. Työn jälki näkyy.

    VastaaPoista
  5. Iloisen värisiä mattoja sulla! Puhtaista matoista tulee ihana tuoksu.
    Jopas on ollut raekuuro. Täällä tuli yöllä vettä 8 milliä. Oliskohan taas aika lähteä toivioretkelle kantsumetsään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oio oi, kyll ne saattaa nyt pompsahdella pintaan. Niinku sieniä sateella -tyylisesti.

      Poista

Kiitos kommentistasi.