lauantai 19. joulukuuta 2020

Neulottua ja joulutavaraa

Tavarat ensin:
Mulla on kaunis kynttiläkruunu. Siinä roikkuu tänä vuonna kaikki (6 kpl) Kalevala Korun pronssiset vuosijoulukoristeet sekä Terhiltä vuosien mittaan saamani kauniit lasikoristeet. Tänä vuonna koristeen nimi on Tampereen lintu, aihe siis sieltä menneisyydestä. Tätä on myös hopeisena 200 kpl:een numeroitu erä. Tässä on punainen ripustusnaru, joka on tehty kierrätetyistä muovipulloista. Tykkäsin kyllä enemmän aiempien kullan värisestä narusta. 

 

Stadilla kulkiessa kävin TaitoShopissa ostamassa langat tulevaan MKAL sukkamysteerineulontaan, joka alkaa 5.1.2021 Taito.fi sivutolla. Ostin myös kaulapussin puhelinta/silmälaseja varten. Ja Stockalta ihan oikeata marsipaania, namskis.


Ei, ei mulla ole uutta mustaa kissaa;) Tämän kestokassin toi posteljooni iso-systeri Pikolta. Kiitos, ja tupsusta kans.

 

Ja sitten niitä neuleita:

Raitasukat langoista Ulrike by Anke, Step ja OnLine.

Toiset raitasukat langoista: Markus 6 ply ja Regia Design line 6 ply



Säärystimet Ilun Handun käsinvärjättyä puna- ja keltasävyistä. Ruttuvarret ovat ison näköiset tässä mutta tarkoitus on, että mahtuvat ulkohousujen päälle.


HOX!! Tikkurin ohjetta on todella paljon korjattu! Otin yhteyttä Ouluun ja vastauksena sain tietoa, että netissä on ollut jopa Tikkurin neulontakursseja yms. Ensi vuonna ilmeisesti taas järjestetään. Ja uusittu ohje on toella selkeä. Enää ei tule epäselvyyttä minkälaisilla silmukoilla olat virkataan, kainalokavennuskin selkiää. ym. Paljon on korjattu jo mitä mä tässä oon valittanu. Eli Tikkurin neulomista ei tarvitse enää jännittää vaan aloita neulominen hyvillä mielin. 

 Nyt on Ravelryssa neuleen esittelyssäkin jo paremmat kuvat kuin aiemmin, kainalovirkkauskin näkyy niin että heti ymmärtäisin mitä oon tehny väärin. Niih.

Ja sitten tämä murheenkryyni: Tikkuri! Mä en kaikilta osin tajua tätä ohjetta!? Sen on varmasti kirjoittanut sellainen henkilö, joka osaa neulota tämän vaikka unissaan eikä ole kokenut tarpeelliseksi selittää yksityiskohtia yksityiskohtaisesti. Tässä kuvassa olkavirkkaus näkyy tuollaisena tönkkönä pullistumana, arrggh. Okei okei, kait se siitä tasaantuu ku neule on valmis, ehkä, toivottavasti . . .


Kainalokavennuksia en tajunnut miten ne "asettuvat nauhamaisesti hihan sisäpuolelle"? Siis miten, ja oikeinko sisäpuolelle vaiko hihan alapuolelle? Tein sitten tavallisen ns. nauhakavennuksen.

Tästä johtuen mulla ei enää ole niitä hakaneulalla olleita silmukoita, jotka pitäisi nyt käyttää kyynärpääkavennuksiin: "neulo 9 silmukan nauhamainen pystyraitaneule (hakaneulalla olleet silmukat), neulo 25 s, neulo 2 o yht . . . jne". Arggh.

Ja sitten ne olkavirkkaukset! Kummalta puolelta virkkaus piti aloittaa? Mä aloitin oikealta puolelta, virkkasin silmukat eri puolilla etu- tai takareunasta kuten ohjeessa sanottiin. Ei tässä mitään ongelmaa. Mutta kun nyt mun mielestä se ns. nurja puoli oliskin ollut nätimpi päälipuolella. Kuvassa nuppineulojen yläpuolella on ns. nurjapuoli  ja alla päälipuoli, joka on tullainen "kohoraidallinen".

Sauman ompelin huolellisesti mutta ei siitä hyvä tullut. Kuvissa nurja- ja päälipuoli.

Eikä nyt riittänyt tämä, että en osaa tehdä "oikein" tätä niin seuraavan vyyhdin keriminenkin meni päin peetä! Hirmuinen sotku, mutta kyllä sain sen parissa tunnissa setvittyä ja keräksi.

Noh, jatkan hihoja ja tulee mitä tulee. Nyt on sitten ilmestynyt Tikkurin ohje ilman kaulusta. Se olis ollu mulle parempi kun en oo niin palelvainen, että paksua kaulusta tarttisin. Pikkusen harmittaa, ohje kun on hintava niin en halua toista ostaa, ja ehkä en enää viitsisi purkaakaan tätä.

Kyllä päivätkin on niiiiin pitkiä, että en kohta ajankulua enää keksi. Odotellaan joulua ja ehkä sen jälkeen vapaampaa eloa ja oloa. Toivottavasti.

KS

13 kommenttia:

  1. Oletpa ottanut urakan, eikös tuossa käytetä vielä melko ohutta lankaakin. Kenen ohjeilla olet tuota neulomassa?

    VastaaPoista
  2. Onpa harmi, että luotolaisen ohje on noin ylimalkainen. En ole itse tikutellut tikkuria, mutta Youtubessa on video-ohje hartioiden virkkaamiseen. Josko siitä olisi apua?
    Hyvää joulunodotusta ja -aikaa!
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, menen katsomaan. Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. No helkkari! Siinä videossa tehdää piilosilmukoita kun ohjeessa sanotaan kiinteä silmukka! Nää mun on nyt siis väärin ja sen takia ovat oudon näköiset hartiat. Tanakele!!

      Poista
    3. Nyt mä suljen näppikseni enkä enää kommentoi mitään missään. Kiinteä silmukka, kiinteä ketjusilmukka ja piilosilmukka . . . Termit on mulla JA osassa juutuubivideoitakin sekaisin. Myönnän virheeni (osittain), jatkossa otan selvää kaikesta ensin.

      Poista
    4. Kiitos, kun tiedotit, että tikkurin ohjetta on korjattu. Ostin itse ohjeen syksyllä, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt aloittaa. Hieman harmittaa, että kalliin ohjeen ostajia ei informoida ohjeen virheistä/korjauksista. Minun tekisi mieli hankkia uudetkin luotolais-tyyppiset ohjeet, mutta en ole varma raaskinko, kun nekin ovat yhtä arvokkaita, ja mietin, että ovatko yhtä puutteellisia kuin tämä tikkuriohje.
      Sari

      Poista
    5. Syksyllä ostettu ohje saattaa kyllä olla jo korjattu versio. Mä ostin omani keväällä ja sen jälkeen on kyllä julkaistu korjattu ohje, näin ymmärsin.
      Jos haluat niin sähköpostilla voitais vertailla joitan kohtia onko korjattu/selkeytetty.

      Poista
    6. Kiitos! Kirjoittelen sinulle viikonloppuna sähköpostia.
      Sari

      Poista
    7. Hienoa, tarkkailen postilaatikkoani:)

      Poista
  3. Upea kynttiläkruunu jossa muisto-esineet kauniisti esillä.
    Oletpa vaikean ohjeen ottanut työnalle, mutta välillä pitää haastaa itsensä. =)

    VastaaPoista
  4. Kiva paikka hienoille joulukoristeille tuo kynttiläkruunu. No, onneksi en akoittanut tikkuria,kun vähemmästäkin työ jää kesken pitkäksi aikaa. Totta sekin , että aivoja pitää "nyrjäyttää" ja harjoituttaa välillä. On se neulominen, niin rentouttavaa. :D
    Kivat säärystimet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.