tiistai 23. marraskuuta 2021

Olipa kerran kaunis huivi, josta tuli pieni kauluri

Kehrä -huivi bloggaus vuodelta 2017. Huivi oli kaunis ja ihanasta Louhittaren luolan Kipinätär merino-silkkilangasta. Mutta mutta, en käyttänyt sitä. Se ei pysynyt muodossaan vaan aina vetäytyi kasaan. Siispä nyt purin huivin, hyvin olin sen kutonut kun yhtään takkua ei ollut, purkautui mainiosti. Kieputin puretun langan vyyhdiksi, suoristusuitin, kuivasin, kerin  ja neuloin kaulurin.


Tähän en mitään ohjetta löytänyt, neuloin ensin kauluksen 1 oikein kiertäen, 1 nurin. Sitten kahden kerroksen helmineuletta, tein lisäyksiä joka toinen kerros kuten raglanhihoihin. Lopuksi joustava päättely. Tämä on pieni siksi, että kaupungilla kulkiessa en tarvitse lämmintä kauluria vaan just vähän tuulensuojaa kaulalle, stadissa tuulee aina. Villakangastakkini on riittävän lämmin näin etelän olosuhteisiin.




Pikkusen harmittaa kun ihanaa lankaa on vielä runsaasti jäljellä. Noh, kaiketi sille joskus jotain käyttöä löytyy. Jos vaikka Lealle keskosmyssyihin, kelpaisko?

KS

17 kommenttia:

  1. Kiva että sait langan parempaan käyttöön ja hyvä kauluri tuli. Tuo lankahan ei kutita ollenkaan, niin varmaan sopisi vaikka sytomyssyihin tai vauvan neuleisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sytomyssy oiskin hyvä tästä, ohut, lämmin ja pehmoinen. Joko syto tai vauva, toivottavasti ei kuitenkaan sytovauva.

      Poista
  2. Kaunis kauluri. Minullekin tuli vauvan neule mieleen loppulangasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti vauvajuttuihin tämän annan, muutama tuttu tekee hyväntekeväisyysneueita.

      Poista
  3. Kiva kauluri, vaikka harmi kun ei kaunis huivi ollut toimiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi osaan ja uskallan purkaa ja poistaa käytöstä tarpeettoman. Olisin tietysti voinut antaa huivin jollekin mutta kun kaikilla tutuilla näyttää olevan jo huivit, tuubit tai sitten ne jättiläiset kaulan ympäri moneen kertaan kiedotut rumilukset;)

      Poista
  4. Olipa kaunis huivi, mutta turhahan sitä on kaapissa silytellä jos ei käyttöä ole. Mikset tekisi lopusta langasta itsellesi myssyä, sopisi uuden kaulurisi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myssyä niin vähän käytän ja on jo kaksi sopivaa niin ei innosta myssyn neulominen. Eikä Ullan ehdottamat sormikkaat. Noh, jotain joskus.

      Poista
  5. Niin tai sormikkaat. Minullakin on kaunis neulehuivi, joka on kaulassa kuin naru, pitäisi kai levitellä villakangastakin päälle vain koristeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormikkaat on tekeillä toisesta langasta, just tähän takkiin sopivat.

      Poista
  6. Ihanan kaulurin teit! Nehän kuuluvat olevan yämän talven hittikuyyu. Ainakin joku väitti niin.
    Ja loppulangoista sytomyssyjä, jos minulta kysytään. 👍

    VastaaPoista
  7. Hieno kauluri. Se on hienoa, jos ottaa käyttämättömän neuleen uuteen käyttöön. Lopustakin saa vielä paljon vielä kaikkea hienoa. Hauskan näköinen tuo kihara vyyhti ennen uittoa.

    VastaaPoista
  8. Apua! Jos olisin joskus osannut tehdä tuollaisen hienon huivin, en purkaisi sitä mistään hinnasta. Vaikka kauluri on kyllä hyvä ja kaunis.

    VastaaPoista
  9. Hienoa kierrätystä, tullut itsekin joskus harrastettua. Kiitos lankatarjouksesta mutta liian hienoa vauvamyssyihin, pesunkestävyyttä/tekokuitua puuttuu. Tee itsellesi kynsikkäät tai rannekkeet kaulurin pariksi.

    VastaaPoista
  10. Maija systeri haluaisi samanlaisen kaulurin joka on värisoinnussa talvitakin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaa, tämä oli kyllä niin hidas ja hankala tehdä eikä ole ohjettakaan enää muistissa kun ihan vaan tehdessä sitä muokkailin omaan päähän ja kaulaan meneväksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi.