torstai 2. toukokuuta 2013

Hali-kissan kesävarustelua

Ekaks kiitoksia kommenteistanne viimeisimpiin kirjoituksiini Sattumuksista ja Kesäsukista.

Ei oo kuulkaas kauaa ku Suvikoija on pystyssä ja Hali pääsee tutustumaan siihenkin asumukseen. Koska ihmisillä on villapaidat sun muut lämpövermeet varusteina niin pitäähän eläimelläkin olla.
Nyt voitte vetää rastin seinään: Mä oon virkannu Isoäidin neliöitä! En oo ennen tehnyt ja pitihän tämäkin selättää. Kaspaikasta löytyi hyvä ja helppo neuvo tähänkin.

Hali sai villa-alustan/peiton.

Yhdistin palat ns. oikealta puolelta piilosilmukoilla.
Toissa vuonna sain Outi-M:ltä vironvillaa toivomissani väreissä saaritorkkupeittoani varten. Juu, kyllä sitä teen koko ajan matkakässynä. Lankaa on niin riittävästi, että siitä saattoi tähänkin käyttää 230 grammaa. Koukkuna Cloverin Soft Touch nr 4.0.

Valjasteluakin ollaan harjoiteltu läheisellä kallioisellä metsännyppylällä. Aikas hyvin sujuu, mutta kissahan haluaa mennä minne se haluaa. Noh, joskus suostuu kulkemaan sitäkin polkua mitä mä haluan. Kotiin se osaa jo oikein hyvin ja tunnistaa oman rapun oven, eli ei enää vedä ensimmäisen oven luokse mikä kotipihalla kohdalle sattuu.
Kameran linssi ei oo auennu kunnolla. Pitäisköhän vähän öljytä?

Olin siellä Lemmikkimessuilla minäkin, Anittan ja LeaP:n kuvat. Ostin uuden kissanruokakupin. Se on oikein ekologinen = valmistettu banbun- ja riisinkuorista, Becothings.com.

Näin messuilla kivan kantokassin, sain esitteen ja 10%:n messualekuponkin, Fidoca. Kotona katsoin netistä erilaisia kantosysteemejä. Totesin, että tämä oli sitt kaikista kivoin ja mun tarkoitukseen sopivin. Tilasin ja se tuli tänään. Päästään senkin käyttöä harjoittelemaan.
Meni pieneen pakettiin;) Sivut saa irti vetoketjuilla.

Heti Hali uskalsi pallonsa hakea kopasta.

Kissan ilme on vähän EVVK. Naksuttimella ja palkintoherkkupaloilla opetellaan tulemaan tutuksi kopan kanssa ja menemään sisään ihan itse.

Kun ottaa vain toisen seinän pois ja laittaa kopan kyljelleen niin siinä onkin hyvä turvapesä.
Mulla on semmonen perinteinen iso kova kantokoppi mutta mä luulen, että se on vähän hankala julkisissa kulkuneuvoissa ja useamman kassin kanssa kulkiessa.

Paketissa oli näytteet makupaloista, kala ja lammas, mutta näistä Hali ei välittänyt ollenkaan.
KS

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kesäsukkia

Laitanpa näin Vapun iloksi vähän väriä näytille: kesäsukkia, molemmissa langoissa on puuvillaa.

Lanka: OnLine Supersocke Cotton-Stretch, 41 % uusi villa, 39 % puuvilla, 13 % polyamid, 7 % polyester. 62 grammaa
Puikot: 2.5
Malli: Kalajoki.
Näissä on joki vähän liian keskellä koska lisäsin silmukoita (64 s) ja tietysti laitoin muutaman vääräänkin reunaan.



Lanka: OnLine Supersocke 100, 41 % uusi villa 39 % puuvilla, 13 % polyamidi, 7 % polyester. 63 grammaa
Puikot: 2.5
Malli: perussukka kärjestä aloitettu, i-cord päättely.
Varressa Broad spiral rib, jota olen käyttänyt usein. Se on lähtöisin Barbara Walkerin neulemallikirjasta, kaavion löysin nyt TessKnits sivustolta, tässä linkki. Viimeksi Ogelin neuletapaamisessa muutamalle yritin tätä neuvoa, toivottavasti selkis, ja viimeistään nyt.


Molempi lankoja jäi reippaasti, niistä tulee sitt raitasukat, joskus.
KS

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ihmeellisiä "sattumuksia"

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että "kaikki ei ole sitä miltä näyttää". Sfääreissä tapahtuu kummia ja ihmiselle käsittämättömiä asioita. Mitä kaikkea missä onkaan, sitä ihminen ei vaan voi tajuta.

Noh, mahtipontisen alkukappaleen jälkeen kerron mitä ihmettä taas tapahtui.
Just eilen illalla partsilla röökillä ollessa mietin Tintsua. En oo pitkään aikaan tästä ihmisestä mitään kuullut. Funtsasin mikäs sen sukunimi mahtoikaan olla, asuikos se Roihiksessa - muistin että ei kun sehän oli Soikku kun täälläpäin asui (en oo siitäkään kuullut moneen vuoteen). Muistelin kun Tintsu oli mun luona saaressa ja Ogelissa neuletapaamisissa yms. Sitt se vaan hävis kuvioista ja mä en edes yrittänyt ottaa yhteyttä.

Mitäs sitt tänään tuli postiluukusta sisään?
Kaunis kuori ja lähettäjänä juuri tuo samainen Tintsu eli Tiina!! Tää siis on ihan tosi tarina mutta todella uskomaton. Kortissa hän kirjoittaa juurikin samoista ajatuksista mitä mä illalla olin funtsinu, ja muistanko häntä ollenkaan.

KIITOS Tiina tosi kivasta ylläripostista!
Muistit suklaankin:)


Vastaavanlainen outo juttu tapahtui sunnuntai-iltana. Luin kirjaa Syvyyden avaimet, kirj. Tuula Mai Salmela. Samalla kuuntelin Kadonneet levyt -ohjelmaa radiosta. Sitten ne hauskat miehet (Nyman &co.) rupes puhumaan Jorma Kaukosesta ja Jefferson Airplanesta. ?Mitä mitä? Mähän olin just muutama sivu aikaisemmin lukenut kirjasta: "Ja huomaa spittarit! Mies nosti toisen jalkansa ilmaan. - Jefferson Airplanen Jorma Kaukosella oli tällaiset Woodstockissa."

Että semmosia "sattumuksia". Mä kyll luulen, että sattumia ei ole vaan jotain suurempaa jossain.

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE LUKIJOILLENI!

KS

perjantai 26. huhtikuuta 2013

INY

Ihania NeuleYstäviä!

(INY kuten SNY)  Mun pitkäaikaiselta saariystävältä oli jäänyt Karnaluksiin osa ostoksistaan. Tietysti Marja kääntyi heti mun puoleen apua pyytäen. Mä laitoin kyselyä ystäville ovatko menossa Tallinnaan lähiaikoina. Noh, ei nyt kukaan ollut. Sitt seuraavan päivän aamuna mulla sytytti: Marsu oli lauantaina puhunut jostain "etelänmatkasta". Tekstari matkaan ja ei kauaa kestänyt ku Marsu vastasi just olevansa Tallinnassa! Jee jee! Vaikka hänellä ei ollut aikomusta mennä Karnaluksiin niin lupasi kuitenkin ostospussukan sieltä hakea. Ihana, kiltti ja "ihqu"  Marsu. Nyt jo pussukka on omistajallaan ja Marsu on suklaalevyä ja teepakettia rikkaampi, heh. Ihan pakko oli antaa IHQ-teetä vaahtokarkkimausteella. 

Tänään kun tulin kotiin Marsun treffaamisesta niin eteisen lattialla oli ruskea maxi-postipussi. Ei lähettäjää eikä mitään muutakaan tunnistetta. Enkä mä oo mitään mistään tilannu. No jopas jotakin: pussista tupsahti kolme kerää maailman pehmoisinta lankaa! En ole edes vauvalankaa näin pehmeänä laatuna tavannut. 

Lähettäjäkin paljastui: Wiktoriina. Hän on jäänyt koukkuun Kiinasta tilaamiseen ja sieltä nämäkin pallerot ovat peräisin. Koostumus:Best (parasta):  35 % Australian Wool, 5 % Cashmere, 60 % Silk Protein, Public regain 8,6 %.
Ja kuten Wiktoriina ehdotti niin näistä tulee itselle kesävillasukat. Mulla on just valmistunut vihreät, oranssit on viittä vaille valmiit niin valkoiset sukat pienellä värisäväyksellä ovat just tarpeelliset. 
Kiitos Marsu ja Wiktoriina <3

Lukemissani blogeissa on viime aikoina ollut useammassakin jotain blogi- ja/tai neuleystävältä saatua. Olen kommentoinut ja muutenkin puhunut, että on se hyvä ku ollaan löydetty ja saatu niin monta hyvää ystävää ja tuttua netin välityksellä ja neuletapaamisissa. Mitä meidän elämä olis ilman tätä suolaa?

Kiitos ystävät ku ootte olemassa, livenä tai ruudun takana <3 

KS

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kukkia ja kesähuone

Kannatti sijoittaa laatuun: pääsiäiseksi ostamani narsissit on vielä ihan priima kunnossa, vain pari kukintoa olen nypännyt pois.

Myös Marialta saamani narsissi kukkii ja vielä on monta nuppua aukeamatta.

Ekan amppeliorvokin oon ostanu. Mä tykkään orvokeista. Mutsi laittoi aina tosi nätin orvokkipenkin mökin pihatien reunaan, ja päässä oli aina leijonankita.

Pari viikkoa sitten Anu ja Tintti käväisivät yllätysvisiitillä neulomassa. Ai että mä tykkään kun ystävät tulee ihan kutsumatta. Ihan kuin ennenvanhaan, siis siihen hyvään aikaan;) Anu toi siemenpakkauksen. Ohjeen mukaan ne kylvin ja nyt on jo näin isot auringonkukan alut. Ne oli hauskoja aluksi kun se siemenen kuori oli versojen päässä.
Myös krassia ja laventelia olen kylvänyt, saas nähdä kuin mun käy ku en oo ollenkaan mikään viherpeukalo. Valmiita kukkia oon aina ostanut ja niitäkin onnistunut tappamaan.

Tänään sitt ekan kerran kudoin kesähuoneessani. Halikin viihtyy siellä mun kanssa mutta ei yksin.

Monta vuotta sitkeästi kukkinut orkideani ei oikein tykännyt muutosta mutta on näemmä ainakin osittain antanut anteeksi paikanvaihdoksen: yksi kaunis kukka.

Kevään uutinen on se, että Kaunissaareen menevän paatin aikataulu on julkaistu! Cardinal Marine. Mähän menen tietysti ensimmäisellä vuorolla helatorstaina! Ihana Maria tulee jeesaamaan, hänellähän on monen vuoden kokemus leirin kasaamisesta ja purkamisesta.
Nyt mä en sinne heti jää olemaan kun pitää tulla hakemaan tuo kissakaveri myös. Ei sitä voi kasausmatkalle ottaa mukaan, siinä ei jouda kissasta huolehtimaan. Ja muutenkaan mä en varmaan ole niin tiiviisti saaressa kuin esim. viime kesänä. Nythän mulla on tää kiva koti ja vois välillä katsastaa stadin kesätarjontaa, täällä on vaikka mitä happeninkia.
KS

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Marttojen tekstiilikeräys

En mä nyt tiedä miten tää juttu mun blogiin kuuluu mutt ku oli niiiin hyvä tempaus, niin on ihan pakko siitä kertoa. Olin Ogelin Lankamaailman neuletapaamisessa ja röökillä pistäytyessäni näin valtavan kasan muovikasseja. Uteliaana menin tietysti kysymään mistä on kysymys. Ja selvishän se:

Ajatelkaa, tää kaikki jäte on poissa kaatopaikan kuormituksesta! Hämeen Sininauha ry auttaa näillä vähempiosaisia ynnä muuta hyvää tällä toisten tarpeettomalla tavaralla saadaan aikaan. Allaoleva kuva on osasuurennos ilmoituksesta, siitä näkee lukea mitä nyssyköille tapahtuu jatkossa. Osasta saadaan jopa energiaa.

Paikalla oli myös pienen pieni kahvilapöytä, jolla taidettiin saada muutama euro toiminna ylläpitämiseen.
Tää oli paras keräysjuttu mitä oon aikoihin nähny, tällaista en koskaan. Mun mielestä ihan huippuhyvä juttu.

Hatunnosto Oulunkylän Martoille!
KS

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Shoppailua

Vanha kangaskassi kissa-aiheella alkaa olla aikas loppuunkäytetty. Mullahan on aina kassi mukana, muovikassia En osta enkä ota ilmaiseksikaan. Oli siis aika ostaa uusi ja kun dorkat päättäjät ovat päättäneet vaihtaa legendaarisen 3T-ratikan numeron niin ostin tämän kassin. Ihan "must" stadilaisen ostoskassi:)

Samalla ostin myös tämän vähän niinkuin kesäväskyksi. Kassit ostin Kankurin tuvasta Espalta, ei linkkiä kun nettisivut on näköjään remontissa.

Hagiksen hallista Vihreästä Vyyhdistä kerä puuvilla-villa sukkalankaa. Tarviihan nyt vihreet sukat olla, ehdottomasti;)

Mulla oli monet vuodet korituoli, parhaimmillaan kaksikin ja kahden istuttava pieni sohvakin on ollut. Muutaman muuton myötä olen niistä joutunut luopumaan. Koripöydän sentään olen saanut säästymään ajatuksella, että tästä en luovu. Tänään sitt hilpasin Iiriksen talossa olevaan Annansilmät aittaan ja ostin Laura-korituolin sekä päällisen siihen.
Kamala musta nahkanojatuoli joutui nyt parvekkeelle. Mä en oo koskaan tykänny siitä. Sama tuoli persikan värisenä on menetellyt ja saa nyt vielä toistaiseksi täällä majailla. Jos joku haluaa ostaa mustan tuolini niin edullisesti saa. Ja kyllä tuo toinenkin joutaa myytäväksi.
 Uusi kaunokaiseni!
Jezz! On niiiiin ihana ja hyvä istua. Ja todella kotoisen tuntuinen ja oloinen. Ehkä joskus voin hankkia toisenkin.

Ja sitt rupest tekeen mieli saada lisäväriä kotiin. Eikun ELSE mattokauppaan. Olin ajatellu pitkää mattoa, eteisestä keittiöön. Otin pitkät vihreä- ja lilasävyiset matot kotiin kokeiltavaksi. Palvelu pelaa, kaupasta saa maton kotiin kokeiltavaksi, ei tarvitse ostaa mattoa säkissä. Voi jösses miten oli dorkan näköiset. Ei ei, kapea matto ei käy. Matot kainaloon ja takaisin kauppaan. Kotiin tulin sitt ison maton kanssa. Lilan värinen. Ihana.
Edellinen ostamani kaunis matto vaihtoi nyt paikkaa tuohon keittiön kupeelle ja uusi sen vanhalle paikalle. Ikivanha matto meni partsille.
Ennen
Nyt

Linssilude Hali.
Taas ostin kotimaista = monta työpaikkaa. Paitsi nuo Helsinki-tuotteet on tehty jossain ulkomailla, harmi.
KS

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Hymyä huuleen

Kolmen sepän aukiolla oli tänään kivoja liikennemerkkejä, niistä kertoo myös Metro-lehti,  ja nämä erikoiset liikennemerkit liittyvät Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävään IHME-nykytaidefestivaaliin.

Tämäkin on niitä arjen pieniä iloja:)
Käväisin Hulluilla Päivillä, ostin vain ja ainoastaan jo etukäteen katsomani tuotteen: Suomen Käsityön Ystävien kirjontatyynyn, malli Lintu sininen. HH-hinta: 49,90 , normi ovh 95,00! Valmiin kirjotun tyynyn hinta on 310,00 eli kunhan saan tämän pisteltyä niin se taitaa sitt olla ihan arvokas perintötekstiili:)
KS