keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Lentävä Lapanen - Flying Mitten

Facebookista Katju oli bongannut, että Järvenpäässä avattiin tänään Neulekahvila Lentävä Lapanen. Fiksuna naisena Katju pyysi mut mukaan tutustumisreissulle. Treffattiin Malmin Neste Oililla ja siitähän hurautti nopsaan Jäkeen. Navigaattori pikkusen pyöräytti meitä syrjäkadulla mutta oikea paikka löytyi kuitenkin tuota pikaa. Kaupan kyltti ainakin näkyy hyvin:

Lankakauppaan sopiva seinämaalaus

Lankoja on vielä aika vähän mutta sitäkin laadukkaampia; Noro, Rowan, Aracuania, Debbie Bliss ym, Maija ja Janne olivat tarjouksessa. Valikoima lisääntyy sitä mukaa kun tavaraa varastoon tulee. Addin bambupuikkoja oli, kookosnappeja ja Succaplokki tuotteita.
 

Tila on avara ja just sopiva kahvilaksi, ja neulontapaikaksi. Ovi kävi ahkeraan kun paikalliset ja muualtakin tulleet tulivat katsomaan tätä ihmeellistä uutta lankakauppaa. Me Katjun kanssa oltiin tietysti varauduttu omilla neuleilla mutta kaupassa oli myös koreissa keskeneräisiä neulegraffiti-neulomuksia ja virkkuita, joihin halukkaat saivat tehdä oman jälkensä.

Näin komea valtaistuinkin on istuttavaksi tarjolla, taustalla Noro-hylly.

Eiran Tukku oli lähettänyt paikalle Sinikan esittelemään lankojaan.

Kaupungille oli levitetty yksinäisiä jä lapasia, joissa oli toimintaohje :

Tästä korista saattoi löytää sille parin, tai sitten ei:

Tämä onnellinen löysi parin, ja näin kyllä toisenkin parinlöytäjän.

Kannatti ottaa löytölapanen talteen: palkinnoksi sai kerän Regian sukkalankaa.


Kuivinsuin ei avajaisissa tarvinnut istua. Talo tarjosi kakkua ja Porvoon Paahtimon erittäin hyvää kahvia.


KIITOS Katju kyydistä ja seurasta!


KS

5 kommenttia:

  1. Lisää blogisi blogilistalle, niin saa sen sieltä suosikkilistalle, muuten saa etsiä vaikka mitä reittejä päästäkseen lukemaan.
    Nimimerkillä, saman päätöksen tehnyt Lellu

    VastaaPoista
  2. Juu, lisään kunhan opin ja kerkiän ja silleen. Kiitos tästä ensimmäisestä kommentista tänne bloggeriin:)

    VastaaPoista
  3. OK, Blogilistalle on lisätty.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa tänne :D Mun on nyt helpompi kommentoida sua!!! t. yksi innokas lukijasi (vaikken olekaan kirjautunut)

    VastaaPoista
  5. Teretulemasta tänne:) Minä ainakin olen ihan tullut juttuun bloggerin kanssa. Kivan kaupan olettekin sinne saaneet!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.