sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Siellä sun täällä

On taas kiirettä pitänyt, menossa melkein kiharatkin suoristuu;) Harvase päivä Itiksessä on käytävä hammiksessa. Lauantaina menin ensin Ogelin Lankamaailman neuletapaamiseen. Siellä kerkesin muutaman rivin neuloa, muu aika meni asiakkaita opastaessa:) Kun siellä kulkee lankoja katselemassa ilman päällysvaatteita niin asiakkaat usein luulee mua myyjäksi. Tietysti neuvon kykyjeni mukaan ja nyt siellä olikin bussilastillinen Marttoja Kymenlaaksosta niin henkilökunnallakin oli täysi työ pysyä menossa mukana.

Ogelista pääsin Marsun kyydissä Katjun luokse neulenyyttäreille. Ai että oli taas kivaa. Kuten asiaan kuuluu niin nyyttäreillä hyvää syötävää riitti - kuva herkkupöydästä ja muustakin Katjun blogissa. Talon puolesta oli yksi koira joka selvästi viihtyi mun kanssa ja yksi koira tuli kyläilemään, hieman väsyneenä päivän ulkoilustaan.

Katjulla oli käärmeenlumouskorissaan jo aikamoinen kasa virkattuja lappuja, joista on tulossa torkkupeitto.

Bling-bling lanka on nyt supersuosittua.

Tänään olin Marian kanssa ulkoilemassa Tullisaaressa. Hieno sää, keväinen auringonpaiste mutta talvisen paljon lunta ja jäätä.
Aino Actén huvila
Aino Acten huvila

Kameran linssi suunnattuna kotitaloon.



 Leikkipuiston lehmä ei ole hautaunut lumeen kuin pieneltä osin, sen asento on makoileva.

 Eväätkin oli mukana, kiitos Marialle maukkaasta leivästä, ja seurasta.

KS

9 kommenttia:

  1. Kiitos, kiitos :)

    Oli loistava ulkoilusää, ja seurassa uskalsi meren jäällekin. Yksin tai lasten kanssa skagaan. Posket punoittavat ulkoilun jäljiltä, nyt on mukava kölliä sohvalla teetä juoden ja telkkua katsoen!

    -Maria

    VastaaPoista
  2. Hieno ulkoilusää näyttää olevan sielä teilläkin, kuten meilläkin:)
    Kävin jo katselemassa Katjun blogissa, oi mitä herkkuja ja varmaan yhtä hyvää seuraa!

    VastaaPoista
  3. Kiva ja puuhakas viikonloppu on sulla taas ollut!
    Ja kiharat on komeet, sopii sulle ja siihen leikkaukseen oikein hienosti! Mulla ei ole kiharoista enää kuin jämät jäljellä, pari kertaa on leikattu niiden jälkeen pituutta melko reilusti.
    Tietysti vielä Halille halaukset ja Marskilta koiranpusu myös!

    VastaaPoista
  4. Voi kun oisi saanut olla mukana...... Mukava viikonloppu sulla on ollut, mitähän koirat ois sanonut kissavieraasta ;D

    VastaaPoista
  5. No on kiharat saaneet kyytiä. Kiitos vielä ihanista kynttilöistä! Sopii hyvin messinkikynttiläjalkakokoelmaani.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kevätkuvat. Ihania lappusia tuossa käärmekorissa.

    VastaaPoista
  7. Aivan loistavat kelit oli kyllä ja kiva tapaaminen meillä. Sun kiharat kivat livenäkin. Toi lehmä on pelottava...

    VastaaPoista
  8. Hienoja kevätkuvia! Harmittaa vaan välillä, kun on niin kovin kylmä aina aamuisin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.