perjantai 24. toukokuuta 2013

Neuleliina

Ku kässyinspis on kadoksissa niin neuloin liinan. Tää on taas sama malli mitä oon monen monta tehnyt mutta ku on niin nätti ja kiva neuloa. Mä en opi ohjetta ulkoa niin tää on aina kuin uusi neulottava.
Lankana on Madame Tricote Maxi, väri kaunis vaalea keväänvihreä. Yleensä neulon 2.5 puikolla mutta nyt kokeilin 3.0 ja tulikin jonkin verran suurempi mutta silmukat ei kuitenkaan ole vielä liian harvoja. Ehkä pidän tämän itse tai sitten annan tilaisuuden tullen jollekin.
X X X
Hali oli saaressa taas kuin kotonaan. Ei pelännyt edes ukkosta vaikka yksi jyrinä oli oikein pamaus jossain lähellä. Sadekaan ei haitannut kissaa vaan ihan itse meni sateeseenkin. Ja olihan se ihan pakko katsastaa mikä siellä pihalla kulki: sammakko! Mutta ei Hali sitä yrittänyt pyydystää, nuuski vain ja totesi ruuaksi kelpaamattomaksi tod.näk. rupikonnaksi.
Viime syksynä mulle harmia ja murhetta aiheuttanut naapuriteltan kissa Narri on siellä taas, vapaana. Yks ilta se tuli meidän Suvikoijan taakse mouruamaan. Hali oli ihmeissään mutta osas mouruta takaisin. Mä hätyytin vierailijan pois, se tuli kohta uudestaan ja sitt menin jo ihan ulos asti sen ajamaan huitsin nevadaan. Osais nyt pysyä poissa, enhän mä muuten uskalla jättää Halia yksin teltalle yhtään jos tuo tulee kiusaamaan.
Oli se Narri nyt ihan norjalaisen metsäkissan näköinen; tuuhea turkki ja lihaa luitten ympärillä. Syksyllä se oli tosi surkeassa kunnossa ku karva oli takussa ja katti oli laiha ku mikä.

Eiköhän me taas mennä vaikka vähän huonompaa säätä on luvassa, tosin täsmäsää Kaunissaareen ei näytä ihan niin kurjalta kuin mantereen puolella.

KYSYMYS: Minkä eläiimen jätös on sellaista pientä papanaa, aivan kuin olis kahvipapuja, "kiiltävä" pintaisia ruskeita, irtonaista papanaa? Mä yritin googlelta kysyä mutta ei tullut vastaan sellaisia. Kuvaa mulla ei ole ku ei ollu kamera kävelyreissulla mukana, jos vielä näen niitä niin kuvan saatte nähtäväksi ensi kerralla.
KS

20 kommenttia:

  1. Liina on tosi nätti! Tosi kiva, että Hali viihtyy saaressa, niin on kiva teidän molempien käydä siellä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis malli liinassasi ja värikin.
    Mukava, että Hali viihtyy saaressa eikä pelkää ukkostakaan.
    Huomenna ja sunnuntaina olisi Maailma kylässä -tapahtumakin. Olisi nyt vaan kaunista säätä.
    Mukavaa eloa Kaunissaareen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän mietin ett jäiskö stadiin ku on toi tapahtuma. Systeri on Lions-teltalla ainakin jonkun aikaa. Saattaa broidikin olla jossain mukana.

      Poista
  3. Kaunis liina, ja ihana väri.
    Voisiko ne pipanat olla kauriin?

    VastaaPoista
  4. On se vaan taas niin kaunis. Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka kaunis liina, jälleen kerran.
    Papanat eivät ole tuttuja.

    VastaaPoista
  6. Vai on se Narri taas vapaalla jalalla, toiset ne ei usko vähällä...toivottavasti pysyis loitolla. Voisko olla ketun kakkaa ne papanat...? En tiedä. Taas kaunis liina :)

    VastaaPoista
  7. Aivan tosi hieno liina. Vois mulla kestää jonkin aikaa valmistuminen ja sinä tuosta "tekaiset"m huoks. Tasan eivät käy käsityöntekolahjat:)

    Pipanat voivat olla jäniksen, citykanin, kauriin niinkos ehdotettiin jo, valkohäntäpeuran ja hirvikin tekee papanoita, mutta ne ovat sitten aika isoja. Pitäisi tietää pipanan koko, niin kyllä joku sen osaa kertoo:) Terkkuja ja Halille isoja haleja, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. papanat oli kahvipavun kokoisia. Oravia ei saaressa ole. Ja nyt mulle vinkattiin, että ne ois metsäjäniksen papanoita. Tarvii ruveta tutkimaan jos löytyis kuvia semmosista.

      Poista
  8. Onpa kaunis liina! Kuvittelin heti osaisinko - no en. Olet sinä taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä osaisit, ei nää vaikeita ole kun pääsee jyvälle.

      Poista
  9. Tuo liina on niin sun oloinen. Tosi kaunis ja toi väri <3
    Kruunujako sulle laitetaan ? Mulla oli se operaatio viime keväänä ja nyt on hienot hampaat.

    VastaaPoista
  10. Ihana liina.Oravakin tekee papanoita. Pienenä tyttönä ollessani, orava oli käynyt sisällä ja tehnyt tarpeensa puusohvalle. Vanhin sisareni oli nähnyt ne, sanonut 'ai karamelliä' ja pistänyt suuhunsa! :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia Kaunissaaresta! Mä niin odotan, et me päästään tulemaan. Kiva kun Hali on noin reipas reissukissa, sun kanssa tarttee ollakin. Onkos se Narri talvehtinu siellä saaressa koko talven?

    Kaunis tuo sun pitsiliina. Mä en ole koskaan neulonu yhtäkään liinaa, ainoostaan virkannu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei talvehtinut, kyllä sen Narri-kissan sieltä syys-lokakuussa omistaja haki pois.

      Poista
  12. Ihana kesäinen liina.
    Hesarista olin sinut tunnistavinani, kun jutussa kerrottiin sukan kutomisesta ja merelle tuijottelusta ;)

    VastaaPoista
  13. AAAAH miten kaunis liina!
    Onko malli salanen/vain sinun, -miten iso/halkaisija ja voiko saada ohjeen tuosta liinasta? minä kun etsiskelen ohjetta nelottavaan liinaan halkaisija n. 85cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli on Ditte II kirjasta Knitted Lace. Halkaisija ei ole lähellekkään 85 cm, mutt en oo mitannut.
      Nyt just ei tuu mieleen missä olis yleiseseti saataville tuon kokoinen liina. Jos kirjastossasi on vanhoja Kauneimmat käsityöt lehtiä niin niistä kannattaa katsoa. KK-lehdissä on ollut paljon neuleliinaohjeita.

      Poista

Kiitos kommentistasi.