perjantai 19. toukokuuta 2017

Parvekekukat


Tässä on kärryllinen kukkia, kolme valmista parvelaatikkoa ja vielä muutama ruukkuihin istutettavaksi.


Alkuviikosta vein parvekelaatikkoni Puutarhanikkareille. Työntekijän kanssa valitsimme kukat. Tänään hain valmiit istutukset! Ah ihanuutta! Ei mullan kanssa suttaamista ja arpomista kukkien kanssa. Muutaman tarhaneilikan ja lobelian laitoin itse ruukkuihin.  Kaikki kukat ovat kotimaisia ja vaikka työn osuus kustannuksesta oli pieni niin kuitenkin jälleen osallistuin maan talouden parantamiseen.

Kahdessa laatikossa on pelargonioita ja lobelioita. Yhdessä keltaiset marketat.


Orvokkiamppelin olin ostanut aikaisemmin. Syksyn istutuksista on talven yli selviytynyt Keijunkukka, joka saa nyt olla puolivarjossa josko selviäisi kesänkin.
Viime kesästä on myös kaksi pelargoniaa, joita nyt katselen tuleeko niistä mitään vaiko ei, lehtiä on ilmestynyt.


Neilikat on ylhäällä Uskon ulottumattomissa, ne on sen herkkua. Muutama valkoinen lobelia omassa astiassaan.


Ja yksi verbena amppelissa. Valtaosa siis punaista ja valkoista, marketat vaihtelun vuoksi keltaisina kun aina on valkoisina olleet.


Usko voi telttailla partsilla.


Kotimaista työtä tuin myös ostamalla lankaa Louhittaren luolasta. Kaunis malvan värinen Kipinätär -vyyhti on keritty ja jo aloitettu Kehrä-huivi kirjasta Unelmien huivit.


Kyllä nyt kelpaa partsilla neuloa ja kahvitelle.
Mukavaa viikonvaihdetta kaikille.
KS

10 kommenttia:

  1. Istutuspalvelu on kiva asia. Kauniit kukat ilahduttavat sinua koko kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä palvelu kannattaa ostaa kun se on tarjolla. Viime kesä oli eka kun parvekkeelle enemmän kukkia laitoin (saareilun lopetus) ja kyllä se oli semmosta multapussien ja kukkien kuljettamista ja joka paikka multahippua levinneenä. Myös kukat oli aika levottomia kun ostin vain kauniita kukkia, sitä ja tätä lajia. Nyt on ainaki värit hallinnassa eikä lajejakaan liika ole. Ja multa on hyvää, lannoitteet laitettu yms. ammattilaista.
      Ensi vuonnakin ehdottomasti käytän istutuspalvelua, ehkäpä jo talvisomistukseen.

      Poista
  2. Voi miten kauniit kukat, kesäiloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä nyt kestää koko kesän jos en ihan hoidotta jätä kuolemaan. Iloa näistä on joka päivä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään kukista paljon, sekä ulkona että sisällä. Kauniita pioneja näin ja olis tehny mieli ostaa mutta kun äitienpäiväkimppu on vielä aivan freesi niin en ostanut.

      Poista
  4. Kauniita istutuksia. Mulla on vielä kesäkukat hankkimatta paitsi kellököynnökset jotka kasvatan siemenistä. Ne iti huonosti: kymmenestä vain neljä:-(

    VastaaPoista
  5. Kauniit kukka valinnat.Kyllä kelpaa nautiskella parvekkeella neuleen ja herkkujen parissa. Kuvassa oleva kuparinen kannu/ruukku näyttää tutulta, koska minulla on samanlainen. Olen sen joskus kirpparilta ostanut. Olen myös hankkinut kesäkukkia valmiina ja siemenistä kasvattanut. Miinanköynnöksen laitoin itämään maaliskuun alussa on nyt parikymmentäsenttinen. Siinä on kauniit kukat ja kasvaa nopeasti. Kietoutuu kaikkeen mahdolliseen. Hyvää kesää terveisin LeenaP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuparikannu on vanha hiiliastia. JOstain sen oon saanu, kahvan posliiniosa on mennyt rikki.

      Poista
  6. Kauniita kukkia! Minulla on toistaiseksi vain yksi kitukasvuinen orvokkiamppeli :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.