sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Folkkia ja villaa, osa 1.

Folkkia ja villaa! Fantastinen neule- ja lankapäivä! Annalle ISO kiitos järjestämisestä 💯❤️! Kyllä me tullaan ensivuonnakin: ei neulojat ole sokerista ja kasvaaan se villakin 🐑 sateessa!
Sali oli täynnä mukavia lankakauppiaita.

Etukäteen oli jo päättänyt ostaa Idän kehräämön lankaa, jos olis ihanaa kuin nettinäkemältä vaikutti. Ja sitähän se on! Niiiin pehmoista että . . . Parasta.

Neulekirkko oli kans hyvä idea ja toteutus. Kerrakin Kaikki lauloivat eivätkä vain huuliaan liikutelleet. Ja puikot suihkivat täälläkin.


Esiintyjät oli tietysti folkkia! Jouhikkoa soittivat Hattari&Nieminen. Salissa esiintyi suosittu Bill Hota ja kahviossa lauloi Kielo Kärkkäinen. Upea, upea ääni! Korvat lepäsivät kuullessaan ihan oikeata laulua. Kiitos Kielo!



Kahviossa oli jälleen kauniit pöytäkoristeet ja kukat. Syötävää joka tarpeeseen.


 

Kotimatka Tampereelta hieman kesti koska Lempäälän tienoilla oli puu kaatunut linjoille ja se sotki koko liikenteen. Sielläpäin näytti myös vilja lakoontuneen, liekö ollut kovakin sade ja tuuli siellä.



Sneak peak ostoksiin: nyt on niiiiin herkullinen tuoksu langoissa että Usko meni ihan sekaisin ja langat oli pakko laittaa yöksi kaappiin.



Niin monta kivaa kohtaamista taas, uusia ja vanhoja tuttuja. Harmi, kun pitää aina matkustaa näin kauas tapaamaan ihania ihmisiä.

Menin junalla Hämeenlinnaan, josta Annin kyydillä Jumesniemeen. Ihan uusi tuttavuus mutta hyvin tultiin juttuun. Koska hän oli lähdössä aika aikaisin pois niin etsin ja löysin toisen kyydin pois. Siis Tampereelle Kirsin kyydissä. Vanha tuttu jo Neulomon ajoilta, ja viime vuonna ihan pikaisesti kohdattiin. Myös viime kesän tutustutun Virpin kanssa tavattiin ja oltiinkin aika paljon kimpassa. 

KS

3 kommenttia:

  1. Kiva, kun kimppakyydit on onnistuneet. Ostot, kohtaamiset ja itse tapahtuma piristää mieltä, kun neulot aarteesi.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa jännältä, sinä se löydät aina reissukohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan aina muistiin jos jotain kuulen tai näen esim. lehdissä. Sitten katson netistä tarkemmin ja laitan ylös ensi vuotta varten. Montat kivaa olis mutta matkojen takana ja julkisen liikenteen tavoittamattomissa.
      Paimion parantola on syyskuussa tarkoitus katsoa ja siellä myös lankatapahtumaa.
      Ja Hämeenkeskiaika tapahtuma tulossa, ja olishan Reposaaren neulepäivä ja ja ja.. KS

      Poista

Kiitos kommentistasi.