maanantai 31. heinäkuuta 2023

Folkkia ja villaa, osa 2, ostokset


Folkkia ja villaa ( @folkkiajavillaa )  tapahtuman ostokseni. Virpiltä sain kaksi Skeinfinityn minivyyhtiä kiitokseksi viime kesän virkkuukoukun pätkästä. 😂 Kiitos! 
Auran pajasta ostin silmukkamerkkejä ja samalla tuin tapahtumaa. Nämä ovat parhaat merkit, missä on tällainen rengas ilman saumaa.


Uusi tuttavuus hipellettäväksi oli WillaWanttuut (  @willawanttuut  ) Kylläpä olikin oikein villaista lankaa ja kauniita värejä. Ensin ostin minivyyhdin sukkalankaa. Sitten Kässäpussin, joka on sopivan iso ja toisaalta sopivan pieni. Pellavaa ja puuvillaa vuori. Erinomainen.
Ja eikun vielä piti tälle teltalle palata ja ostaa kaksi vyyhtiä Rukki-huivia varten, väri Terva. Juupa juu, mähän en ole huivi-ihminen.

 





Idänkehräämö   (@idankehraamo)  oli se mitä eniten odotin ja kyllä täytti odotukset 💯-prosenttisesti. Ohuenohut huivilankansa oli niiiin pehmoista että hyvä kun sen sormissaan tunsi, mutta en sitä ostanut vaan puserolankaa 300 grammaa värissä Ketunhäntä. Vaikea väri kuvattavaksi.Värjäykseen käytetty ainoastaan luonnonvärejä!






Monia muitakin kauppiaita oli, mutta kaikilta ei voi ostaa ja monelta jo olenkin lankaa hankkinut ja neulonut.
Annan kauppa oli kiva nähdä, tuli tutuksi insta-livelähetysten kuvauspaikka.


Järjestelyt oli nyt kaikki kohdillaan ja ohjelma just eikä melkein. Mitään lisää ei tarvi ensi vuodeksi eikä poistaakaan tarvi. Tämä kiva tälleen yksipäiväisenä eikä liikaa ohjelmaa niin kävijällä pysyy tila ja tilanteet hallussa. Jos kurssitarjonta vaihtuu tarpeen mukaan, siitä en sano mitään kun en kursseja käy. Tapahtuman tukiprojektit oli hyvät, toivottavasti toivat kaivattua apua. 

Nähdään ensi vuonna Jumesniemellä 27.7.2024!



KS

Korjattu päivämäärä Folkkia ja villaa: tietysti heinäkuussa! (sormilipsu oli ekaks helmikuu).

5 kommenttia:

  1. Kylläpä olet löytänyt kauniit ostokset. Tuo ketunhäntä on ihanan näköistä!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo Ketunhäntä-väri. Saat siitä kauniin puseron.
    Olen kuullut muiltakin kehuja Folkkia ja villaa -tapahtumasta. Pitäisikö hakeutua? Onko se todella helmikuussa seuraavan kerran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ei, ei helmikuussa! Tietysti Heinäkuussa. Kiitos kun huomasit ja ilmitoit kirjoitusvirheeni. Kiitos. KS

      Poista
  3. Oi oi mitä lankaherkkuja. Tuo ketunhäntä olisi niiiiin minun värini.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.