sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Kaapin kasaus

Täällä on liian vähän keittiönkaappitilaa niin ostinpa Ikeasta kaapin. Se tuotiin kotiin perjantaina illansuussa.

 Tähän koloon kaappi


Kolme painavaa laatikkoa (60 kg). Tarvittavat työkalut ja ruuvit lajiteltuina. Ohjevihkon luin, ehkä en kaikkea ihan ymmärtänyt mutta kun sitä seurasi tarkasti niin kyllähän tuon kasattua saan. Perjantaina runko on valmis mutta rikkonaiset lonkat ja polvet eivät enää taipuneet ja olihan sormistakin vääntövoima huvennut.




Lauantaina kasaus jatkui ja kaappi tuli valmiiksi. Laatikko ensin vähän kenkkuili mutta lopulta vika löytyi: yksi ruuvi oli jäänyt hiukan ulos, lisää vääntöä ja kas, laatikko meni kiinni. Mutta saranoiden sielunelämää mä en ymmärrä. En millään saa ovia istumaan oikein.

Ostamani vetimet eivät tähän sovikaan, pitäisi olla ovessa reikä valmiina tai vetimet toisenlaisella ruuvilla, näitä en saa ovesta läpi. Olkoot, tuollaisilla ripustuskoukuilla saan ovet ja laatikon hyvin avattua.

Kaappi on siitä kummallinen, että sisällä ei ole väliseinää vaan tavarat voivat lipsahtaa toiselle puolelle hyllyllä, tai vaikka pudota kun hyllyt ovat eri tasossa. Vahinko, että kaappia ei saanut toisen värisenä, materiaali on samaa kuin kiintokalusteissa mutta väri on eri. Huomatkaa, että kaappi on just eikä melkein koloon sopiva, noh puolisenttiä korkeampi;)

Asennustarkastaja hommissa!






Liputuspäivinä lippu hulmuaa kauniisti ihan tässä silmien edessä, VAALIPÄIVÄliputus! Kiitos Anonyymille kun valaisit tämän asian. Äänestin ennakkoon niin ei se nyt muistunut mieleen, (myös Ahvenanmaan itsehallintopäivä).


KS

8 kommenttia:

  1. Minäkin ihmettelin aamulla, että miksi Ahvenanmaata liputettaisiin, mutta se liputus onkin meillä vaalipäivän takia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AH, niinpä tietysti! Enpä tuota ajatellut ja samoin ihmettelin Ahvenanmaanliputttamista. Ai että tulee vähän tyhmä olo, noh, ei se mitään. Äänestin ennakkoon niin ei vaalipäivä tullut mieleen. Kiitos kun valaisit asian.

      Poista
    2. Samoin itse äänestin ekana mahdollisena ennakkoäänestyspäivänä, enkä muistanut koko vaaleja. :) Rp

      Poista
  2. Näppärästi olet kuitenkin saanut kaapin kasattua toimintakuntoon. Minä tänä aamuna väkersin keittiönkaapin saranan kanssa. Ovi vähän keikkui ja katsoin, että yksi ruuvi oli löystynyt. Sen sain helposti kiristettyä ja toivottavasti pysyy paikoillaan. Ruuvin peitinlevy olikin sitten eri juttu. Kynnestä pala ja sormeen pieni nirhauma ennen kuin peitelevy oli paikoillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje kyllä on, yhtä ruuvia ku vääntää niin ovi siirtyy vaakatasossa ja toisilla ruuveilla ylös-alas suunnassa. Mutta kun toisen suunnan saa kohdalleen niin toinen onkin jo väärin. Arrgh. Ehkä joku päivä viikolla onnistun.

      Poista
  3. Onnittelut kaapin kasaamisesta. En ole varma, olisiko minulta onnistunut. Omituista, ettei kaapissa ole sisällä väliseinää. Jospa siellä on tarkoitus pitää tavaroita jonkinlaisissa koreissa, jolloin pysyvät paikoillaan.
    Vaalipäiväpä hyvinkin. Kohta jännätään, kuinka kävi.

    VastaaPoista
  4. Hienosti kasattu! Kyllä sitä osaa, kun yrittää. Jos ei yritä, niin ei voi tietää , mitä osaakin. Kuopuksemme kaksi-vuotiaana halusi luistella. Sanoin, ettet osaa, lihasten hallinta ei ole sillä tasolla vielä. Muksu oli sitä mieltä: sitä ei voi tietää, jos ei ole kokeillut. Pikkuluistimet löytyi joltakin ja mentiin kokeilemaan, ei ihan onnistunut. Muksu totesi vain, en VIELÄ osaa. Seuraavana talvena kokeiltiin uusiksi ja taisi jotenkin hallita taidon, kun ei muista mitään erityistä.

    VastaaPoista
  5. Kyllä ne Ikean kaapit saa kasattua, kun noudattaa ohjetta eikä lähde oikomaan tai tekemään eri järjestyksessä. Ovisaranoiden säädössä kaverin apu helpottaa. Toivottavasti oikeanlaiset vetimet löytyy oviin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.