sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Hagiksen markkinoilla


Torikalustus voi olla kaunis ja mukava.


'Hyvä kiertää', joskus nopeastikin:
Pariskunta, ehkä vietnamista tai sieltäpäin, myi syreeni- ja kielokimppuja, saunavihtoja ja korvasieniä.
Niitä katsellessani vanhempi rouva olisi ostanut vastan mutta ei raha riittänyt. Mä sitten tarjouduin maksamaan puuttuvan osan. "Eihän nyt, ei ei millään " . . . lopulta kuitenkin hänen ilme kirkastui kun rahat yhteenlaitettuamme hän sai vastansa.
Mä sitt kiertelin markkinat läpi ja lopuksi palasin tälle kojulle. Ostin kaksi nippua syreeneitä femmalla. Mies sitten otti vielä pienen pussin, laittoi siihen kielokimpun, ojensi mulle  ja sanoi: "Lahja". Hän oli siis huomannut kun osallistuin vastan hintaan. Kyllä nyt on taas monella ihmisellä hyvä mieli!


Nupurin hevosvaellus FB-linkki,   risteytysponi ja amerikkalainen lämminverinen Rate olivat yleisön ratsastettavina. Femmalla pääsi kaksi kierrosta metropömpelin ympäri. Ekassa kuvassa Ewa ja tokassa Rate.


Tietysti sillä oikealla hevosella, ja lännensatulalla:


 Tietysti matkalla piti vilkuttaa kansalaisille, harvinaista on päästä Hagiksen tortsalla ridaamaan!

Huomaattehan Otzit jaloissa, siis mulla ei hevosella;)

Ostin kivat norsuhousut ja kissapuseron. Oma valintaisella kuvalla ja tosi laadukas t-paita.


Eiliseltä stadikierrokselta kuvaan tarttui Ruttopuiston vaahterakatto.

KS

9 kommenttia:

  1. Aika kuninkaallinen vilkutus hevosen selästä! Kyllä vain, hyvä palaa aina takaisin. Eihän Usko pelästynyt tuota paitaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Usko pelästynyt mutta nuuski sitä kyllä, ja mä haisin tietty hevoselle, sekin piti tarkistaa ja toistaiseksi vaarattomaksi todeta.

      Poista
  2. Hienoja ratsastuskuvia. Olisipa ollut kiva nähdä sinut hevosen selässä.
    Olin aikeissa itsekin lähteä sinne hagiksen torille, mutta tuli puhelu (tunti 50 minsaa) ja sitten vielä toinen puhelu. Kun vielä itse soitin yhden puhelun, niin sen jälkeen päätin keittää iltapäiväkaffeet kotona enkä lähtenyt minnekään.

    VastaaPoista
  3. Niin vähällä saa joskus hyvän mielen monelle. Oli tosi kaunis teko sinulta.

    VastaaPoista
  4. Kivoja tapahtumia ja kuvia jälleen :)

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo vilkutuskuva. Ja vaahtera.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat ja hyviä hankintoja olet tehnyt ja tosi ihana olet ollut. Hyvä palkitaan hyvällä.

    VastaaPoista
  7. Ja taas sä olit ratsailla - onpa kiva!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.