sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Helsinki-päivä 12.06.2016


Kiva päiväys ja kiva oli päiväkin. Kahdelle päivälle pitäisi tämä juhla jo jakaa, niin paljon kaikenlaista kivaa ohjelmaa on yhdelle päivälle ettei millään ehdi itseä kiinnostaviakaan nähdä ja kokea.
Kuusi tuntia, monta kilometriä ja 118 kuvaa takanapäin. Kaikkea mukavaa koin ja näin. Vaan kurjaakin oli, siis on ihan tyhmää ja tylsää yksin kuljeskella, tällaisissa tapahtumissa ja menoissa yksinäisyys aina korostuu. Niin monilla muilla on seuraa tai jopa seurue matkassa. Olis niin kiva kommetoida ja höpötellä näkemästään, pysähtyä kahville yms. yms. Noh, onneksi mä oon reipas ja osaan puhua ihan tuntemattomillekin mutta ei se ole sama asia ku oma kaiffari. Noh, asiaan.

Kaunis ja jyhkeä talo, tärkeäkin


Stadin Kundi 2014 Jussi Raittinen skulas ja sjungas ekaks, sitt julkistettiin 2016 Stadin Friidu ja Kundi


Friidu: Leena Uotila


Kundi: Pekka Sauri



Espa oli täynnä klaiduu jengii ja kliffa japskitaitelijan teos piristi kummasti puiston varjoja


Dianapuistossa/ Kolmikulmassa oli tietovisa Nähdään kellon alla -pelin tiimoilta. Jesper von Hertzen oli vetämässä visaa. Paprussa oli 30 kyssää, tosi vaikeita ja kinkkisiä. Pitää tosiaan tsennaa stadia ja sen historiaa. Mä sain 16 oikein, luulen että 'aika hyvin' meni.

Mä kuljen silmät auki ja kuvaan paljon yksityiskohtiakin stadissa mutt tää visa näytti kuin vajavaisesti sitä ympärilleen tsiigaa, paljon petrattavaa on. Esim. yks kyssäri oli: "Mikä kaupunki ei lue Fennian talon seinässä?" ja luettelo kaupunkeja. Häh täh! Lukeeeks siel jotain? Noh, lukee siell, kuten näette nyt kuvattuna:


Siel siis lukee: Paris, Petersburg, London,  Berlin, Stockholm, Madrid!

 

Erilaisen rautakaupan ikkuna


Kansallismuseon pihalla oli Vintage-kirppis. Ai ai ja oi oi, mitä muistoja moni tavara herätti, onneks en oo hamsteri.

Tässä oli kyllä ihan tuoretta oranssia Ikean kettukangasta,
eli 'kaikki ei ole sitä miltä se näyttää'

Rautatientorilla oli Tapas festivaali.


Kansalaistorilla rakennetaan Taste of Helsinki tapahtumaa, tämä on varmaan erikoisin koju mitä sinne tulee.


Kukkatorilla eli siinä Havis Amandan torilla on näytillä prototyypit uusista torikojuista. Nyt oli vasta kaksi mallia valmiina.

 
Kaksi kulkupeliä


Musiikkitalon tyylikäs terassi

Näinkin voi kuunnella musiikkia;) Heavy metal detectors

Töölönlahden puiston avajaiset olivat tänään. Aivan mahtava keidas keskellä kaupunkia, oikea olohuone.


Päivänkakkaroita 'silmäkantamattomiin'


Mutta mutta, kunhan sitä käytettäisiin oikein. Jo heti osui kohdalle isä ja pari lasta (isällä punainen paita ja pojat kivien kimpussa). Lapset halusivat heittää/vierittää veteen isoja kiviä ja pienempiäkin. Isä oli hyvin närkästynyt kun lapsia kielsin. Ainakin toinen noista isoista kivistä veteen asti meni.


Tämä hiekkaranta on tehty kanoottien, suplautojen ym. vesikulkuneuvojen vesillelaskua varten, eli pohjan on hyvä olla kivetoön. Tämä ei myöskään ole uimaranta (en menis tuohon veteen ja mitä kaikkea pohjassa onkaan).

Kaikenlaisia urheiluvehkeitä on käytettävissä.


Lasten leikkipaikka, ja toinen on temppurata, sekä kiipeilykuutio.


Everstinna Aurora Karamzin johdatteli puistokävelyä.


Miljoona linnunpönttöä kampanjaan liittyen oli Pönttöpaja


'Graafinen betoni'-menetelmällä valettu vanha stadin kartta


Muutama suupalakin tuli nautittua:
Vuohenmaitojäätelöä Arin jäätelöbaarista, maut terva, sitruuna ja lakritsi olivat hyviä, namskis.

Loviisalaiselta  Sääkär Korv -hodarin myyjältä sai kyllä ihan stadilaista Wotkinin nakkia sämpylän väliin. Piiiitkästä aikaa hodari maistuikin oikein hyvälle.


Tämä pusero sai taas monet kehut!

KS
ps Lauantaina oltiin Katjun nyyttäreillä. Mulla ei ole sieltä kuvia, eli raporttia ei tule, mainitsen vain, että herkkua oli monenmoista ja seura mukavaa, kuten aina. KIITOS Katju.

11 kommenttia:

  1. Huh, olipa siellä paljon kaikkea ihanaa, ihan lukiessakin hengästyin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja tässä oli vain pieni raapaisu tarjonnasta!!

      Poista
  2. Kyllä minä niin mielelläni olisin siellä ollut sinun seuranasi, välimatka vaan on turhan pitkä.
    Ihan oikein että kielsit lapsia raahaamasta kiviä veteen. Jotkut vanhemmat ovat aivan liian sallivia lastensa kanssa, eivätkä välitä muista ihmisistä ollenkaan. Suuttuvat vaan kovasti jos joku uskaltaa huomauttaa.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä olet ehtinyt paljon nähdä ja kuvats.
    Minäkin kävin siellä kansallismuseon kirppiksellä, mutta ei sit satuttu samaan aikaan.

    VastaaPoista
  4. Huh. Minä käytin sunnnuntain totaalisesti rauhallisemmin - jolkkotelin metsässä Mupen ja Antonin kanssa. Mulle jo äiti opetti, ettei uimarannalla kiviä heitetä sinne mereen! Hyvä kun huomautit. Toi paita on ihana - hurmaava.

    VastaaPoista
  5. Kiva päivä järjestetty ja kivoja kuvia. Ekan kuvan kulkupeli on ihana, tulee lapsuus mieleen kun sporassa oli vielä rahastaja erikseen, se oli pienen tytön silmissä vähän pelottava täti. Vuohenmaitojäätelöä, ooo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahastaja oli tyttöjen toiveammattilistalla, katosi sekin ammatti.
      Jäde oli oikeesti hyvää, kermaista. Sai ostaa kolme minipalloa, niin makuja pystyi maistelemaan, toki sai isompiakin palloja ja annoksia.
      Huh, näin just painajaista huiviepisodista :(

      Poista
    2. Monet ammatit on kadonneet, mutta onneks on näitä lapsuusmuistoja. Jos törmään jossain tuohon jätskiin, niin täytyy ehdottomasti maistaa. Hui hai huivi, ei sitä nyt niin vakavasti tarvii ottaa, mä purkaan sen huivin alun ja katsotaan miksikä se joskus muodostuu. Ties vaikka huiviksi, mutta nyt mulla ei oo aikaa sellaseen.

      Poista
  6. Varmasti mukava päivä! Mekin oltiin sillä seudulla, muttei päästy Helsinkiin asti, vaan jäätiin Vantaalle 30-synttäreille.

    VastaaPoista
  7. Upeat kuvat ja varmasti ihanaa osallistua juhliin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos hienoista kuvista! En käynyt missään tapahtumassa. Tultiin vasta myöhään iltapäivällä vuoroveneellä kauppatorin rantaan ja jonkun verran siinä tuli väen paljoutta hämmästeltyä. Puserosi ansaitseekin kehuja : )

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.