torstai 23. kesäkuuta 2016

Kallion puistoja


Vihervuoden 2016
puistokävelyt

Keskiviikkoinen puistokävely oli tällä kerralla otsikoitu Harjutorilta Tokoinrantaan. Sanomattakin on selvää, että mielenkiintoista tietoa taas jaettiin. Mukana oli puuasiantuntija, joka kertoi puistopuista. Monia, monia nähtyjä puita nimettiinkin mutta valitettavasti en niitä muista. Muistiinpanovälineet tarvii ottaa mukaan seuraavalla kerralla.
Jos joku haluaa tarkemmin tutustua Helsingin puistojen puihin, kasveihin ja niiden istutuskriteereihin niin tästä KLIKS PDF , todella laaja Helsingin kaupunkikasviopas.

Harjutorilta aloitettiin, siellä on useita erilajisia kuunliljoja, kaunis pieni puisto.


Uusi taideteoskin oli ilmestynyt puuhun: Pöllöpojat. Sen on tehnyt Markku "Sika" Puustinen.


Kotiharjun sauna

Franzenia on nyt kaupungin suurin päiväkoti, yli 200 lasta! Ensin tässä toimi Yhteiskunnallinen korkeakoulu ja sittemmin Helsingin teknillinen oppilatos ja sen jälkeen Yliopiston sosiaalitieteiden laitos.


Kunnon tiilitalo ja kaunis hiekkalaatikko


Tällaisia tähtikoristeita näkyi useammassakin talossa.


Avikaisen perinteinen leipomo, jossa vielä viime vuonna perustajansa 88-vuotias Elvi teki täyttä työpäivää.


Markku "Sika" Puustisen  aikaansaannosta on myös tämä nähty, enemminkin kuultu teos soundinstallation/ ääniteos "Mutta minä lähden" = kyltin vieressä on sadevesikaivo, josta kuuluu lentokentän kuulutuksia! Nyt sai tosin pinnistää kuuloa mutta ilmeisesti päivemmällä kuuluu selkeämmin. Muitakin ääniteoksia luemma on Kalliossa.


Torkkelinmäki / Torkkelinpuistikko


Tarja Halonen "Tarjan ruusu"


Töytöangervo, poimulehti


Todella kaunis, jos mulla olis paikka niin tämän istuttaisin: KellokuusamaLinkki vie Arboretum Mustilaan, jonka työn hedelmiä, siis kasveja, puita yms,.  on runsaasti Helsingissä.

Ei vesiputki tai käärme vaan puun juuri.

Kaupunkiviljelyä.   Instassa  Kaupunki vuokraa maa-alan, viljelijät itse hommaavat lavakaulukset yms. Viime vuonna sato oli niin runsas, uudessa hyvässä Metsäpirtin mullassa kasvanut, ettei melkein mahtunut kaulukseen. Tänä vuonna ei lannoitettu ja sato taitaakin jäädä pienemmäksi. Viljelijät leikkaavat tämän alan nurmikon, kiva oli nähdä ihan vanhanaikainen käsikäyttöinen leikkuri ja vastaleikatun nurmen tuoksu, ah.


Karumpi viljelualue on läheisessä Alli Trygg'in puistossa.


Alempana puistossa on Ässärykmentin muistopatsas ja opaskoirien koirapuisto, vieressä on Pengertalo, jossa asuu näkövammaisia.


Ylläolevaa ei uskoisi kaduksi keskellä Helsinkiä!
Taustalla on Agricolankuja, jonka varrella kasvaa muutama mangolia, joiden kukintaa täytyy mennä ensi vuonna katsomaan. Tämä kuva on siis niinku muistiinpano tehtävästä asiasta:)


Vaahtera-lehmus, siis lehdet on niinkuin lehmuksella mutta siemenjutut vaahterasta, niitä lapsena neniksi kutsuttuja.


Stadilaisen Arvo Turtiaisen   muistomerkki on Matti Heleniuksen puistossa, MH oli A.Tryggin puoliso ja näin puistot ovat peräkkäin.


Harvemmin kuvatt Kallion kirjaston takapuoli

"Sivukirjasto"
Karhupuisto, jonka alueen asukkaat itse pitävät kunnossa ja kukissa. Täällä opittiin, että puistolehmuksen tunnistaa rungossa olevista suurista pahkuroista. Lehmuksiahan on useita eri lajikkeita.

Porthaninkadun leikkipuisto, aika tyly paikka


Kelluva tilataideteos?, Metro-lehdessä Jätekasaksi nimitetty


Tokoinranta on saanut nimensä Oskari Tokoin mukaan. Täällä on myös suuren naisen Miina Sillanpään muistomerkki. Siinä kuulemma on sisällä valot, jotka pimeässä valaisee pienet kodit, joista teos muodostuu. On myös kuunneltavissa ääniteos Kirjeitä Miina Sillanpäälle.


Rantakujanteella on hevoskastanjoita, joissa on paha bakteeritauti. Monta puuta on jo viime vuonna kaadettu ja taas pitäisi sairaita yksilöitä poistaa. Taudin lähdettä ei toistaiseksi tunneta mutta on saattanut tulla puun taimien mukana. Asiantuntijan tärkeä viesti olikin, että älkää tuoko kasveja matkoiltanne. Niiden mukana, joko kasvissa tai mullassa saattaa tulla ei-toivottuja tuliaisia. Periaatteessa on jopa mahdollista, että tässä rannassa kulkiessamme kenkiin tarttuu bakteeri, jonka sitten kuljetamme mukanamme muualle hevoskastajoihin tarttumaan.


Rannan toisella puolella on vanha Helsingin työväentalo eli Paasitorni sekä uusi kelluva ravintola Meripaviljonki.


Tässä voisi kuvitella olevan 'yksiöblokki'. Vanhat talot ovat kauniita ja täynnä yksityiskohtia, kun vain nostaa katseensa katutasosta ylöspäin.


Namupalojakin kierroksella näkyi: Harjutorilla Chevrolet ja Kupla Pengerkadulla.


Avikaisen leipomon ikkunsomiste kissaperheen myötä toivotan kaikille lukijoille
oikein hyvää ja iloista juhannusta!

KS

17 kommenttia:

  1. Aina kannattaa tutustua omaan kotipaikkakuntaansa. Voi löytää jotain uutta :) Oikein hyvää juhannusta sinulle ja Uskolle!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kuvat ja ihana peisto.
    Ihanaa Juhannusta Sinulle

    VastaaPoista
  3. Olipas tuttuja maisemia :) Kivoja kuvia. Mukavaa juhannusta.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa juhannusta.
    Ja kiitos kivasta kaupunkiosakierroksesta.

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia. kiitos tästä Kallion kaupunkikierroksesta! Oikein Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva kaupunkikierros, kiitokset ja hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
  7. Oi, olipa taas mielenkiintoista kerrontaa ja hyviä kuvia, kiitos!
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  8. Olipa mukava pistäytyä puistokierroksella, kiitos!
    Leppoisaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  9. Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa, sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa. On korkean korkea taivaankaari, taikaa on täynnä yö minttumaarin. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  10. Ihania paikkoja on kyllä Kallio täynnä. Aikoinaan metsästin pitkään tuota Avikaisen leipomoa ennen kuin sen löysin.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  11. Veitpä tutuille kulmille tuonne Franzenian lähelle. Asuin yhden talven opiskelijakämpässä Torkkelinpuiston varrella. Niinpä - siitä on jo yli 40 vuotta.

    VastaaPoista
  12. Kuunliljat on parhaita. Hyvää juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Minun yksi kaveri asui aikanaan Torkkelinkujalla ja se on kyllä niin magee paikka Kalliossa, että luulisi melkein ulkomailla olevansa, tai ainakin Eirassa, tai Kaivopuistossa. Käypä joskus siellä ylhäällä Torkkelinmäellä napsimassa kuvia, kun liikut Kalliossa. Mukavaa juhannuksen jälkeistä viikkoa ja terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
  14. Nuo on tuttuja kulmia. Kiva kierros tuli tehtyä ihan tässä kotona istuen : ) Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  15. Kiitos Kristiina keväällä postaamastasi jutusta Itäkeskusken Kässäkammarista. Kävin siellä ystävätäreni kanssa viime viikolla, kiva paikka.

    Kellokuusama oliskin ihana, mie kävin heti katsomassa sen tiedot, mutta liian pohjoisessa asun. Se ei kestäisi täällä talvia. Harmi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.