maanantai 22. elokuuta 2016

Hämeenlinnassa, osa 1 /4.

Hämeen keskiaikamarkkinat pidettiin 19-21.8.2016. Hämeenlinnan keskiaikayhdistyksen FB-sivulla on kuvia tapahtumasta.

Mä olin siellä lauantaina koko päivän ja otin 196 kuvaa! Ja pari videota. Huh ja puuh. Oon yrittäny karsia kuvia mutta paljon niitä siltikin on. Laitan markkinoita nyt alkuun, maihinnoususta ja Linnasta omat postauksena, ehkä neljäskin vielä.
Olin paikanpäällä jo klo 9 mutta lipunmyynti alkoi vasta tasan 10.00. Olin ekana lippuluukulla ja sisällä, heh. Sää suosi, päivä oli mitä parhain markkinapäiväksi, paistoi mutta ei ihan hellelukemilla,  välillä pilvistä. Edellisyönä olikin satanut todella rankasti.

Tänä vuonna teemana on Keskiajan merenkulku ja siksi nähtiin Viikinkien maihinnousu.

Kuvapläjäys alkakoon, aamun usvaa vielä hieman ja leirit hiljaisia, peilityyni Vanaja.


No jo vain, nyt kuuluu jo ääniä, miekkojen kalketta ja kilpien kolketta. Taistelijat harjoittelevat ja varmistavat tulevan taistelun kulun.


Siinähän se odottelutunti hujahti, viimein kuului tykinlaukaus markkinoiden alkamisen merkiksi. Kiva yksityiskohta oli, että henkilökunnallakin oli keskiaikaan sopivat vaatteet, niin vartijoilla kuin lippunmyynnissä ja opastustehtävissä yms.


Lukuisat sepät sytyttelivät ahjojaan, joillakin yön sade oli kostuttanut tarvikkeita mutta ahkeralla yrittämisellä ja palkeiden puhkulla tulet syttyivät, savu tuoksui ja alasimet joutuivat iskujen alle.


Leirien naisväki valmisteli lounasta, kahvikärrystä kauppiaille virkistystä.


Musikantit soittopeleineen ja joku on jo ehditty etsintäkuuluttaa;)


Värjäri oli ehtinyt  koivulehdet keittää ja laittaa langan liemeen.


Toinen päätti kokeilla kaislaa.


Kauppiaita oli paljon ja monenlaista tavaraa kaupan. Runsaasti taisteluvälineitä ja koruja, kodintarvikkeita ynnä muuta tuiki tarpeellista.


Paikalla oli myös Puustikki  Lohikäärme, luonnollisesti siivet ovat nahkaa ja kuononauha lienee tarpeen ettei markkinarauha häiriinny jos vaikka lieskat suusta karkaisivat.


Miestä väkevämpää ei markkinoilla käytetä mutta sahtia on oltava ja asianmukaisessa aitauksessa tarjoiltava.


Keskiajasta on otollista kirjoittaa kirjoja, aikakausi kiinnostaa ja aihe voi olla romantiikkaa tai taistelua. Kirjailija Kristiina Vuori kertoi tuoreimman kirjansa taustatyöstä haastattelijana Eva Sirén.


Markkinaväkeä, todella paljon oli väki pukeutunut ajanmukaisesti. Hienoa!


Tämä ilves yritti vauhdista taksin kyytiin, epäonnistui pahasti ja päätyi raudantekijän koristeeksi. Suurella palkeella pidetään yllä tulta pienessä masuunissa jossa raudan alkuaineita sulatellaan päivän ajan, lopputuloksea on pieni kokkare rautaa. Se täytyy sitten vielä asianmukaisesti lämmittää ja käsitellä jotta vaikkapa puukko on tehtynä.


Soittoniekkoja oli useita, mm. Härkätien Leikarit, joiden sointi oli sellaista kuin keskiajalla kuvittelee olleen (linkistä voit kuulla näytteen). Muskotin soiton tahtiin olisi voinut hienosti ja ylväästi tanssia.Outoja soittimia näkyi monia, mm. kampiliira jota jotenkin veivataan äänen tuottamiseksi. Jouhikkoa kuvassa soittaa Vilppu.


Lasten läänitys jäi katsomatta mutta paljon siellä näytti toimintaa olevan. Kotieläimiäkin oli, mm. isot siat ja kanoja-kukkoja. Lampaitakin näkyi ja yksi vuohi kulki talutuksessa kuin koira ikään, suolakurkkukin sille maistui.


Miehistä neuvonpitoa ja varusteiden vertailua.


Tällä 'heitetään' isokin kivi kauas;)


Osa 2. Viikinkien maihinnousu tulee julki kunhan valmistuu.
KS

3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, paljon on ollut näkemistä.

    VastaaPoista
  2. ihania nää siun koosteet, nyt vain ei jaksnut lukea kuin ekan (silmät haluaa jo nukkumaan), ja hyvää pitää säästää. Saariretken luin jo ennemmin. Turhan harvoin tulee ilmaistua että luettu on ja pidetty. ja blogilistaltasi olen löytänyt kivoja kissablogeja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti huomasin, että 'routa' on pitkästä aikaa kommentoinut, kiitos. Mä luotan vakilukijoihin, että he lukevat vaikka eivät niin usein kommentoikaan. Enhän muuten kirjoittaisikaan mitään jos ei lukijoita olisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi.