keskiviikko 17. elokuuta 2016

Sekalaisia juttuja


Enpä usko, että syksy vielä on käsillä mutta parvekkeelle ostin uusia kukkia kun kesäiset ei enää oikein hyvin kuki. Paitsi tämä Keijunhelma on vielä voimissaan. Ja pelakuut on hienoja.


Krassit ei oikein tykänneet olla, ekas oli lehdet reikäisiä, sitten ne teki vartta ja nyt vasta muutaman kukan.


x x x

Neulefestareilla aloitettu pusero on valmis, kuivumassa. Lankaa jäi reippaasti niin ajattelin käyttää sen Dream Bird -huiviin. Huh huh, jopas on mahdoton ohje. Netistä huomaan, että yks jos toinenkin ihmettelee ohjeen monimutkaisuutta. Noh, olen sitä tässä puoli päivää pähkäillyt ja ehkä tämä tästä lähtee edistymään.

x x x

Aiemmin väläytin kirjoituksessa, että OTZ kengät eivät kestäneet menoa kuin puolitoista kuukautta. Mä kävelen ihan normaalisti, mitkään kengät eivät ole tuolleen kärjestä kuluneet.


Myös toinen pohja oli sekundaa, toinen pysyi hyvänä.


Vein kengät kauppaan kuitin kera. Pari viikkoa meni samaa väriä odottaessa, sain siis uudet kengät. Kankaassa oli ollut heikompi kohta. Pohjan viasta ei ollut puhetta, mutta kun se on kumin ja hampun seosta niin kaikki on mahdollista.

x x x

Usko sai uuden lelun, raapismislaitteen. On sillä raapimapuu, ja kovin on käytössä niin ajattelin, että tämä olis kivaa vaihtelua. Mutta ei, ei  se välitä tästä lainkaan.


Mutta eteisin uusi pikkumatto on niiiiin kiva, että . ..

x x  x

SeijaP:ltä sain pari kuvaa, jotka on Terhin pihalla ottanut ku oltiin siellä käymässä. Näin tarkkaa oli mun viljapellon kuvaaminen;)


En oo nyt ollu missään ku on sadellu ja tylsistänyt. Lauantaina oon Hämeenlinnassa Keskiaikamarkkinoilla, tules moikkaan jo tunnistat.
KS

7 kommenttia:

  1. Upeaa kukkaloistoa sinulla.
    Kivaa, että sait uudet kengät kuluneiden tilalle. Minäkin kerran sain vaihtaa uudet, kun saappaiden vetoketju kesti kuukauden. Otin vain valokuvan kengistä ja lähetin myyjälle. On se hyvä, että kuluttajansuoja pelaa.

    VastaaPoista
  2. Huivi näyttää kovin oudolta, ihan mielenkiinnolla odotan valmistumista. Usko on vaan niin söpö! En ole uskaltanut ostaa noita kenkiä, kun olen varma ettei ne minulla kestä kuin viikon. Hyvä kuulla, että sait uudet tilalle. Oletko hullaantunut keskiajasta? Hauska tuo roskisauton teksti! Olen aiemminkin huomannut, että niillä on ollut kivoja juttuja autoissa.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia sinulla. Kiva, että sait uudet kengät vanhojen tilalle. Kaikissa kaupoissa ei ole noin hyvää asiakaspalvelua.

    VastaaPoista
  4. On mahtavat värit Dream birdissä. Tulee varmasti kaunis kun saat ohjeen epäselvyydet selätettyä. Mikäs on viileällä "keikistellessä" huivi ja pusero yhteen sovitettuna.
    Harvinaisen hyvän imagomainoskampanja on "Raaka-aineen kerääjä" -firma tempaissut.

    VastaaPoista
  5. No jopas oli kalliit kengät heikkoa tekoa, hyvä että sait uudet. Kävin muuten sovittamassa tuollaisia siinä Jyväskylän Sokoksella, eivät olleet hyvät minun jalkaani, joten kauppaan jäivät.
    Kaunis tulee huivistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hintaa on niin oli varma, että oikeasti joku vika näissä on ja palautin. Hyvä näin.
      Oon kuullu samaa, että kaikille eivät ole hyvät ja itsekin ensin epäilin ku mulla on oikeasti lattajalka. Mutta kyllähän tuo muotoiltu pohjallinen hyvin istui ja muutenkin mukavat ovat. Talvisempia en yllä osta, nämä saa nyt riittää tätä 'villitystä'

      Poista
    2. MInäkin kävin kokeilemassa Jyväskylässä jalkaani, mutta eivät olleet minunkaan jalkaani sopivat.
      Hyvä että sait uudet.

      Poista

Kiitos kommentistasi.