Isosaari, osa 2

Kirjotus ei ole blogiyhteistyö

eikä maksettu mainos.

Päälaiturin tuntumassa on heti tuollainen vartiotorni. Tänne ei ennen tätä kesää noin vain tultukaan mutta armeija poistui täältä ja saari on nyt avoinna kaikelle kansalle. On täällä vielä tykkejä ja muita yleisöltä suljettuja sotilasalueita mutta suurin osa saaresta on käytettävissä.

Senaattikiinteistöt on vuokrannut rakennukset ja maa-alueiden käyttöikeudet Suomen Saaristokuljetus Oy:lle. Alueelle on odotettavissa kaavoitus ja mitä sitten tapahtuu kun se on valmis (mesta lihoiksi, as usual), jää nähtäväksi.

Isosaaresta kertovan bloggauksen ensimmäisessä osassa oli yleistä matkailu- ja maisemahöpinää. Tässä toisessa osassa esiintyy muutama tykki ja sen sellaista sotilaallista materiaalia, josta en oikein ymmärrä muuta kuin että komeita ovat ja mahtaa pauke olla aikamoista kun niillä ammutaan.

Kuvat tullee siinä järjestyksessä kuin me alueella kuljettiin, ensin vähän itäpäätä, sitten keskisaaren kautta etelä-kaakkoon.

Vanhan koulun pääty, komea koivu ja mikälie heinänpyörityskone.

Saaren itäisin niemi on Peninniemi ja sen edessä on vielä Peninkarit. Radiossa luetaan ammuntatiedotuksia ja niissä Peninkarit usein mainitaan. Niemellä on entinen torpedokoeasema joka myöhemmin oli TKK:n korroosioitutkimusasema. Vaikka siellä ei enää mitään toimintaa ole niin niemelle on pääsy kielletty turvallisuussyistä.

Itätornin 305 mm:n Obuhov

Niillä main on myös tutka. Tällaisia on saaristossa tiuhaan, rannikkoa ja liikennettä seurataan tarkkaan, laivaliikenteen onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty.

Oolannin sodassa 1855 englantilainen ylimatruusi George Quinnell sai surmansa näillä vesillä ja tänne hänet haudattiin. Ensin haudalla oli vain puinen risti mutta myöhemmin sille tuli komea kivi. Kiven rahoitti kauppaneuvos Johan Borgsrtömin englantilainen vaimo Alice. 

Vanhaa kaapelia on paikka kuulemma täynnään, sitä on riittänyt ja sitä on tykätty laittaa, että varmasti virta kulkee sinne ja tänne, joku pätkä tulee esillekin;)

 

Isosaaren kasarmi vuodelta 1957, vuoteen 2011, nyt tyhjillään. Tyhjiä tiloja täällä onkin runsaasti.

Jälleen aidan takana järeätä kalustoa, en osaa näistä mitään kirjoittaa niinpä otan Jarmo Niemisen kirjasta Aarresaaret-opas lainauksen: "1980-luvun lopulla Isosaaren ulkomerellinen sijainti ja olemassa olevat linnoitusrakenteet nousivat uuteen arvoonsa. Linnakkeelle sijoitettiin maailmanlaajuisesti huippumodernit Tampellan valmistamat 130 mm:n tornikanuunat. Tykit ovat edelleen käytössä."

Vuonna 1955 pystytettiin Isosaaren vankileirin hautamuistomerkki.

"Vakaumuksensa puolesta

punaisten puolella

henkensä antaneiden muistolle"

Tarinaa riittää, on mukulakivitietä ja suora, piiitkä Bulevardi.

Yks kaks tultiin korkean aidan takana olevan massiivisen rakennelman luokse: Merivalvonta-asema Rikama. Laitteet valvovat täällä automaattisesti, Upinniemessä ihminenkin valvoo.

Hyvinhän aidanraosta kuvia sai otettua.

Tässä vieressä on A-kasematti, Rikaman kasematti, ja ihan lähellä rantakalliolla on rannikkotykistön kehittäjän eversti J.L. Rikaman muistomerkki. Sitä ei nyt nähty mutta se kannattaa katsoa jos näillä huudeilla kuljet.
Konekivääriaseman 'katolla' käveltiin, poteron ilma-aukko sekä käytäviä luonnonkallio- ja betoniseinillä.

152 mm:n merikanuuna.

Sitten tultiin B-kasematille ja C:kin katsottiin. Mahtavia kooltaan, upeita rakennelmia, hienoa arkkitehtuuria. Kaunista kaarevaa muotoa, ei ole mitään kantti-x-kantti laatikkoa. On ollut taitavia rakentajia ja rakennusmestareita että nämä on saatu tehtyä. Ahkeria työntekijöitä, tauotta, ei oo kaffepausseja pidetty. Ja kestävää betonia, vieläkin ihan kuosissa (vrt. nykyiset siltabetonit yms ongelmateokset). Mainittakoon, että nuo kaiteet ovat vasta yleisöryntäystä varten tehdyt, ettei vaan kukaan putoa mistään mihinkään.

Tuosta sisään . . .

...ja tuosta ulos

Ammusvarasto oli alhaalla suojassa ja sieltä hissillä ammukset nostettiin ylös ja tästä ammusluukusta ne ladattiin hollille käännettyyn tykkiin.

Tykin kääntelyyn ja muuhun operointiin on ollut kaikenlaista vempainta ja ketjua, niiden kiinnikkeitä näkyi seinillä ja maassa kivoja tappeja. Naisväki katsokoon mihin astuu ettei vaan pyllähdä tämmöisen päälle;)

Tästä ehkä vähän voi hahmottaa ettei nämä mitään pieniä kolosseja ole.

Täst oli sit lyhyt matka takaisin raflan terassille. Paitsi mä menin saunalle uimaan. Olin fiksuna friiduna varannut uikkarin messiin. Gutaa se pulahdus tekikin ku ilma oli aika kostea ja ripeä liikunta oli saanut hien pintaan ni olin yltäpäältä nihkeä.

Redu oli tosi kiva ja antoisa. Opin taas paljon historiasta ja nykypäivästäkin. Kaikki nämä saaret ovat olleet monessa mukana ja niillä on tosi tärkeä rooli Stadin, ja Suomen,  kehittymisessä sellaiseksi kuin se on.
Nyt matkailu on arvossaan ja turisteja on pilvin pimein mutta tätä saarien ja sotien historiaa kuultuani voin vain todeta, että täällä on aina ollut kansainvälistä porukkaa, kieliä on puhuttu ja kauppaa käyty sinne ja tänne. Kaikki ei aina ole ollut siistiä ja fiksua mutta se on ollut ja vaikuttanut osaltaan kehitykseen, hyväksytään huonotkin ajat ja ollaan ylpeitä monipuolisesta historiasta.
Hesarin artikkeli saaresta.
KS

Saaren emäntä Mari saatteli meidät paatille.