LEM eli Lanitium ex Machina sukkalanka huikean hienossa värissä Heartache!
Roihuvuoren palvelukeskuksessa ovat yhteisöllisenä käsityönä virkanneet tuolimattoja. Näitä on valtavasti ja ovat käytössä koko talossa aina tarpeen mukaan. Edellisviikolla oli Välittämisen päivä, jossa itsekin olin vähän hommissa.
Viherhuone on nimensä mukaisesti vihreä! paljon komeita kasveja, joista mun mielestä hienoin on tämä saniainen.
Seinillä on kauniita kuvakudoksia mutta en ole vielä saanut selville kenen tekemiä ne ovat.
Joutessaan voi myös tehdä palapeliä, yhden palan verran tai jos on hyvä silmä niin vaikka kolmekin palaa löytää paikkansa.
KS
Kalenterihan on oikein antoisa. Ihanat ja värikkäät mummot ❤️
VastaaPoistaJep, mummoissa riittää värejä! Monta vuotta ja monta tekijää niin saa oikeinkin riemukkaita peittoja. Luulen, että näiden tekeminen jatkuu edelleen. Kulumista ja muuta tarvetta poistaa käytöstä varmaankin on kun asukkaita on monen kuntoisia. - KS -
VastaaPoistaKyllä värit tuovat iloa elämään!
VastaaPoistaOnpa Heartache upean värinen. Upea on myös kuvan jättilaissaniainen.
VastaaPoista