torstai 11. elokuuta 2016

Slangijengi Vartiosaaressa


Stadin Slangi kävi vierailulla Vailla vakinaista asuntoa ry:n - Vva ry - toimintakeskuksessa Vartiosaaressa. Saaren nimestä oli jo redulle ilmoittautuessa tullut keskustelua, eli onko se Vartsika vaiko esim. Vartsari?
Vartiosaareen haluttais rakentaa kerrostaloja! Ei, ei ja ei. Allekirjoita kuntalaisaloite.

Vva:n Puksu veneellä mentiin pieni merimatka saareen. Sää oli oikein suosiollinen, päivällä oli sadellut ja yöllä satoi mutta meidän redun aikana suulis skriinas.


Marjaniemen uimaranta


Vuosaaren silta


Vva on perustettu 16.12.1986 eli täyttää just 30 vuotta. Yhdistyksen julkaiseman Asukki-lehden nro 1/2016 voit lukea PDF:nä johon pääset tästä Kliks, ja siellä sivun alareunassa linkki lehteen.
2015 tilaston mukaan Suomessa oli asunnottomia yhteensä 7 898. Kaksi kolmasosaa asunnottomista oli pääkaupunkiseudulla.

Porukka on talkoolla kunnostanut ensin huvilan ja pikku hiljaa rakentanut tontille pari vierasmajaa, puuvajan ja tietysti rantasauna on fiksattu hienoksi. Se olikin meille lämmitettynä ja löylyt olivat leppoisat. Saunomisen kruunasi tietysti pulahdus mereen.


Kesäaikaan asunnottomalla on mahdollisuus olla täällä pientä korvausta vastaan esim. viikko, tai ehkä kaksisin. Näin pääsee hetkeksi pois stadin kaduilta ja voi rentoutua tai puuhastella sitä sun tätä mitä tällaisessa paikassa aina löytyy. Mustikkametsälläkin oli aika hyvin kulunut ja satoa on riittänyt.

Kesäpaikassa pitää tietysti olla myös grilli, täällä sen oven yläpuolella on kyltti "Makkarakirkko".



Vaan eipä me pelkällä makkaralla oltu vaan kokki oli paistanut erinomaista kinkkukiusausta ja sen kylkeen oli salaattia, patonkia, ituja ym. herkkuja, jälkkäriksi hedelmäsalaattia ja raikkaita juomia ilman prosentteja.


Kantautuiko herkkutuoksu merellekin kun laiturille rantautui purjeveneellään yksi vakikävijä.


Naapurihuvila on kuulemma vähällä käytöllä, harmi.


Slangijengi ja Vva:laiset


KIITOS vieraanvaraisuudestanne ja toivotaan,
että mahdollisimman monelle löytyy se oma Koti.

KS

8 kommenttia:

  1. Onpa hienoa että on tuollainen mahdollisuus tarjolla asunnottomille! Ja yhdyn toiveseen että kaikille löytyisi oma "tupa".

    VastaaPoista
  2. Kiva retki, taas. Mites Otz-asia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia hoidossa. Saan uudet kunhan väriä saapuu myymälään. Ilmeisesti huono kangas ja siksi liian nopsaan kuluneet. Tai ennemminhän se oli rikki kuin kulunut. Laita sitt blogiin ku on uudet käsissä.

      Poista
    2. Hyvä homma. Olisi minunkin ehkä kannattanut linkuttaa valittamaan ennen suutaria.

      Poista
  3. Kaikenlaista mielenkiintoista noista saarista löytyykin.
    Kerrostalojen rakentaminen saariin kuulostaa aivan uskomattomalta. Ei kai kukaan tosissaan...

    Kiva kun kävit tänään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis, kiva kun kävit eilen. Olen yrittänyt laittaa kommenttia eilen ja tänään, mutta vasta nyt onnistui. Luulin jo, että olet bannannut minut. :=/

      Poista
    2. Jotain häikkää kommentoinnissa aina välillä on.

      Juuu, ihan tosissaan meinaavat rakentaan saaren keskelle kerrostalokujan. Ja jos vaikka se Kruunuvuoren ratikkakin tänne saataisiin. Ei prrle ja tana, tyhjää maata on vaikka millä mitalla niin saareen pitää rakentaa, mä en tajua. Sitten jälkipolvet ihmetteelee miks saaressa on kerrostaloja samoin ku me nyt että miks Enson talo on siinä missä se on.

      Poista

Kiitos kommentistasi.