torstai 8. elokuuta 2019

Sattuu ja tapahtuu


Keskiviikkona oltiin Anna-Liisan kanssa lounaalla Vlatavassa. Kolmannessa kerroksessa oltiin aitiopaikalla näkemässä kuinka palokalustoa alkoi vyörymään asemalle.
Ihmiset ei väistäneet! Moni oli niitä kännykkään tuijottajia, jotka ei näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu. Sitten oli niitä, jotka oli saaneet eturivinpaikan suojatien ylittämiseen ja siitähän ei liikahdeta mihinkään. Ja jonkun matkalaukun oli just hyvä levätä just siinä kohdassa niin että paloauton piti ihan torvea töräyttää jotta ihminen hoksas väistää.


Hesburgerilla paloi jotain, ehkä hampparit oli liian tulisia.


Taidetta kaikenkansan nähtävilla kadun varrella


Hiiren koti Hakasalmen puistossa


Suruton kaupunki -näyttely loppuu just kohta, kiiruusti katsomaan. Katsottiin se A-L kanss, kiva oli uudestaa nähdä se ku on paljo katsottavaa. Mun edellinen kuvakertomus näyttelystä KLIKS tästä
 


Ilkivaltaa mun terassilla! Mulla on koko kesän ollut kaunis belargoni ja se on kiltisti kukoistanut ja kukkinut runsaasti. Toissapäivänä siit oli jäljellä enää pieni osa. Loput löytyi pihalta talon kulmalta! Muuri on aika korkea nii et ihan lapsi se ei oo voinu olla, ja tapahtuma on tod.näk. sattunutkin yö- tai aamuyöaikaan. 

Roisto on ujuttanut käden kissaverkon ali, 


napannut kukasta puolet,


vetäny käden takas, kävelly kukkapuskaansa ihaillen muutaman metrin ja todennut ettei nää nättejä ookaan ja hylänny saaliinsa talonkulmalle. Ai että mua sapetti, tanakele. Ketä se kukka häiritsi noin paljon?? 
Noita puskia ei enää tuossa edessä ole, ei ne kyll mitään ois estäny. Ne kaivettiin pois maanantaina ja uudet istutetaan ens viikolla.


Vaan periks en anna, ostin heti uudet kukat. Petunia oli Tokmannilla tarjouksessa. Siirsin kyll telinettä vähän sisemmäks ni ei oo niin helppo nakki jos vaik se on tommonen punanen kukka ku käy jonkun silmään.

 
Muutenki mull on pari uutta kukkaa mut mä unohdin nyt laittaa ne kuvat saataville. Näytän ne sit ens kerralla. On yhdet sukatkin valmiina - *Virpille vilkutus* lounas?
KS

2 kommenttia:

  1. Itse olen myös aikoinaan Turussa nähnyt, kuinka valtava ihmislauma käveli pokkana suojatien yli, kun jalankulkijoille tuli vihreä valo. Paloauto oli tullut pitkän matkaa pillit huutaen samaa, pitkää katua pitkin, joten ei olisi pitänyt jäädä epäselväksi väistää.. Paloautot joutuivat siis pysähtymään suojatien eteen, kun itsekäs kansa kulki suojatien yli! Taisivat sentään töötätä ajattelemattomille ihmisille. Kyllä pistää suorastaan vihaksi tuollainen.
    Harmi, että kauniit kukkasi vietiin. Kiva, että ostit heti uusia iloksesi. :)
    Sari

    VastaaPoista
  2. No voi sun hitto, mikä kukkarosmo! Ja verkkokin vinossa, hyvä ettei kissa oo lähteny omille teilleen.
    Hiirenpesäksi ois ehkä kelvannu myös tuo juustoauto ;D Ei vaan tuo pitää näyttä miehelleni, että tuommosta et oo vielä rakennellu :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.