sunnuntai 28. elokuuta 2016

Sieniä ja kissaa


(Kaupunki mainostaa: Lähde minilomalle saariin! Tein työtä käskettyä eli menin käymään Kaunissaaressa neljän tunnin minilomalla! Arrggh, mua niin sapettaa, että tän kesän venevuorot on olleet. . . ei voi ees sanoa. Neljä tuntita isolla saarella on naurettava aika. Ei siinä ehdi uida ja paistaa makkaraa ja katsella luontoa. Sorry kun avauduin tästä asiasta.)

Siis: olin tänään saaressa ja sain erinomaisen sienisaaliin. Litrat, ehkä hieman reilut,
suppiksia, kanttarelleja ja lampaankääpää, ja yksi herkkutatti.
Sekä kassillisen mustatorvisieniä! Ne on kaikki yhdestä kohdasta. Istuinalustalla kontillaan eikä montaa kertaa tarvinnu alustaa siirtää niin jo oli kassi täynnä. Nyt alkaa suuri kuivausoperaatio, onneks on kuivuri.
Käävät on jo syöty iltapalaksi, kanttikset ja suppikset laitettu pakkaseen.

Ehkä muki antaa vähän aavistusta kuinka paljon näitä on.
x x x

Nyt oli Kallvikin rannassa rakennettava talo otettu paketista. Viime kesänähän tässä tehtiin mittavaa louhintatyötä ja tämän kesän on hupun alla rakennettu. Rahalla saa . . . rakentaa rantaankin.
Tilava laituri on pienellä saarella jonne menee kaunis kaarisilta, reunassa näkyy Paavo Nurmen sauna (taisin jo aiemmin tästä kirjoittaakin).

x x x

Uskosta jokunen kuva, jotka ovat roikkuneet "laitanko vaiko enkö", laitetaan nyt niin on kissaystävillekin katsottavaa.
Uskon nenä haistoi, että kauppakassissa on tuoretta hyvää leipää. Sitähän pitää saada maistaa. Kun kerran palasta oli jo kulma syöty niin annoin lisää, että ei tarvii taas mennä salaa ottamaan.


Kukas se siellä on piilossa?


Kyllä tämä pikkupeppu kukkalaatikkoon mahtuu;)


Oliskohan tää hyvä laatikko? Noh, just ja just kelpaa.


Tää on ajalta ennen Mamskin kukkia, mulla oli silloin hyvin tilaa mutt toista oli kesällä, hyvä ku sekaan mahduin.


Välillä pitää vähän rentoutua!


Jaa, ehkä näitä on jo ollutkin, mutta ei haittaa jos niin on.
KS

8 kommenttia:

  1. Aikamoinen sienisaalis! Usko on niin ihana : )

    VastaaPoista
  2. Se torvaripaikka on kyllä ihan omaa luokkaansa! Uskosta mainioita kuvia. Mä yritän alkaa palata arkeen, vaikka inhottaakin...yöks. Loma loppui liian äkkiä.

    VastaaPoista
  3. Todella hieno saalis saarireissulta! Uskon kuvia on aina kiva katsella.

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä ihana sienisaalis.

    Kyllä Usko hyvän leivän tuntee. :)

    VastaaPoista
  5. Mikä sienisaalis! Aivan uskomaton. Mutta Usko on upea kissa.

    VastaaPoista
  6. Mahtava saalis, sieniä sateella. Terkkuja Uskolle!

    VastaaPoista
  7. Olet ennättänyt käymään monta kivaa tapahtumaa. Hämeenlinnassa onkin ollut huippuhieno tarjonta kulttuuria!

    VastaaPoista
  8. Mukavat sienisaaliit sinulla ja Usko on niin ihana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.