keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Linnakeristeily 17. - 20.5.2019, osa 3. Örö

Lauantai-iltapäivä /sunnuntain aamupäivä

Jussaröstä köydet irrotettiin puolenpäivänaikaan ja matka jatkui merelle kauniissa säässä. Kahden kieppeillä ohitimme Hangon (kuva yllä) ja pahamaineisesta Hangon Läntisestä selvittiin hienosti, sille otti ryypyn ken otti "galtarna tvärs" sanonnan kera (saaristomeren portti on kohdattu).


Nauvo-Rosala lossi


Useimmissa saarissa täällä lännessä oli korkeat silokalliot. Monet niin jyrkkiä että ei niistä kivoja oleskelukallioita saa. Kotirannat ovat matalampia, tai ainakin loivempia.


Siellä se on, Örö, monen katalan kivikasan takana mutta hienosti tämäkin alus sinne solahti.


Ekan kerran näin tällaisen köydenkiinnityksen, helppo kuin mikä, ei tarvitse solmuja väännellä.


Ekana nähtävyytenä oli mennyttä aikaa: puhelinkoppi! Töpseli oli seinässä ja puhelinluettelo luettavissa. 
Pikolle tiedoksi, että tällaista tarraa ei ollut myynnissä, harmi;( mutta esitteen toin.




Ja taas kirjoitan ja kehotan: kysykää Googlelta lisätietoja, niitä löytyy.



Tämä Ei ole ilmakuva sademetsästä . . .


. .  vaan kanervikosta (?), jota on saarella todella runsaasti tällaisen mattona. Ymmärsin niin, että tätä on istutettu.


Komea mänty, ja toinenkin oli reitillämme. Koivussa hauskat urvut, kuin ripustetut koristeet.


Kissankäpälää oli paljon, monesta paikasta tämäkin on hävinnyt.


Saaren nummilla kasvavat suurimmat kasviharvinaisuudet: lännenkylmänkukka ja etelänkylmänkukka, jotka esiintyvät Suomessa ainoastaan Örössä. Kylmänkukat kukkivat kauniina toukokuussa. Kukat on hyvin merkitty, ei vahingossa kukaan astu päälle.




Ja taas vahditaan ja kuvataan . . . kuka kulkee . . .


Tämähän siis on Linnakeristeily, eli kaikenlaista puolustukseen liittyvää on jo nähty ja nähdään. Tässä on Valtava kanuunan piippu. Taitaa olla Obuhov . . .




Koko matkan ajan oppaanamme oli Jarmo Nieminen. Hän oli omassa elementissään heti kun nähtävänä oli sotatarvikkeita, bunkkereita, kanuunoita yms. Olen ollut monella hänen vetämällään kierroksella Helsingin saarissa, mielenkiintoisia paikkoja tulvillaan historiaa.
Tällä paikalla saimme kuulla vaikuttavan tosikertomuksen tärkeästä Bengtskärin puolustustapahtumasta.


Pikkulepinkäinen, en oo ennen bongannu tämmmöstä. Myös monta merikotkaa näin ja muitakin lintuja ja perhosia ynnä muita mutta ei oo kuvia kun ne on niin nopeita. Merikotkia katsoin kiikarilla ja ne kuvat on omassa päässä tallessa, aina. Hyljekin vilahti.



Keto-orvokkeja oli ihan pilvin pimein, sinisenään. Kesäkarja ei ollut vielä tullut, aitaukset odottivat niitä portit avoinna.


Etsi kuvasta eläin:



Tässä piti olla lintu;)



Aavan meren tuolla puolen on . . .


tällä puolen on merikaali.


Tähän tuli nyt paljon Örö-kuvia kun ensin illalla kiersimme pienen lenkin ja aamlla ennen lähtöä vähän pidemmälti. Saaren hotelli oli tosi hienosti laitettu. Kauppa ei ollut vielä auki, vierasvenesatamassa oli jo veneitä.
Näin lyhyessä ajassa ei mitenkään nähnyt kovin paljoa saaresta mutta riittävä ripaus, että jäi mieli mennä uudestaan ja katsoa lisää.
Jussaröhön ja tänne Öröhön pääseen yhteysveneillä kesäaikaan eli omaa venettä ei tarvitse olla.


Hyviä kuvia Öröstä on kirjoituksessa Kahden yön pysäkki, blogissa: Saaressa.

Jatkuu . . . osa 4. Airisto ja Turku

2 kommenttia:

  1. Edelleen upeita maisemia ja ihania kukkia (ehkä voikukka ei niin ihana). Kyy on kuin sellainen monojen kengännauha...

    VastaaPoista
  2. Mä just tänään mietin et miks voikukka on rikkaruoho ku se on niin nätti! Kärmeksen kuvan olisit voinu jättää väliin... Mut taas tää kärmesfobiasta kärsivä muisti et miks en suostu lähtemään Karvisen kanssa Örööseen veneretkelle. Se lossi taitaa olla Kasnäsin ja Rosalan välillä. Mäntykin kukkii!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.