tiistai 18. maaliskuuta 2014

Usko tuli kotiin


Siis tuli USKO-kissa,  on täällä kotona usko jo ollut. Sanaleikkejä kissan nimestä oli jo edellisessä postauksessa;) Kivasti päästiin Villen kyydillä Viikistä kotiin. Matkalla Usko vähän naukui, tosi pienellä ja heikolla äänellä, mutta ei tuo näyttänyt automatkasta mitenkään kärsivän.
Kotona tuli reippaasti kuljetuslaatikosta ja alkoi heti tutustumaan paikkoihin. Todella tarkasti on joka nurkan ja tavaran nuuskinut. Tunnin verran se ihmetteli paikkoja ja oli ehkä hieman varuillaan mutta sitt totes paikan olevan ok ja ihmisetkään ei pelota. Jopa niin luottavaiseksi rupes että vatsaakin sai rapsuttaa!
Saunan tarkasti heti ensimmäiseksi
 
Lelut oli vielä pussissa mutta kissan nenä haistoi, että pussissa on jotain tosi kivaa. Minttutaskulla varustettu kilpikonna olikin sitten oikein herkkulelu. Samoin yhden lelun höyhenet piti moneen kertaan pestä;)

Tosi hiljainen tämä kissa on, mitään ei kuulu kun se kulkee. Tai noh, kissathan on hiljaisia hiipijöitä mutta Halista kuitenkin joku ääni aina kuului. Kulkee niin nopsaankin ettei osu kuvaan.

Ville on nyt sen lempparisetä, se osaa rapsuttaa just oikein ja hyvin

Palloonkin on jo tutustuttu

Vielä se ei ole syönyt eikä juonut, paitsi yhden raksun Villen kädestä. Vessakäyntikin on vielä tekemättä, mutta hyvin tuo näyttää kotiutuvan niin ei kait normaalitoiminnoissakaan mitään ongelmia tule. Kaapinovia se yrittää saada auki, ja keittiön työtasolle tekis mieli hypätä . . .
Tosi hienon kissakaverin sain, oon iloinen ja onnellinen.
KS

19 kommenttia:

  1. Kiva, kun laitoit heti kuvia ja kuulumisia!

    Kovin reippaalta ja luottavaiselta kisulta vaikuttaa. Mukavan kaverin sait Uskosta.

    -Maria

    VastaaPoista
  2. Kivoja uutisia! Onneksi olkoon uuden kaverin johdosta.

    VastaaPoista
  3. Voi että on ihana otus. Toivottavasti kotiutuu nopeasti ja tuutte hyvin juttuun keskenänne. Vilkkaan ja valppaan oloinen.

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva että löysit ja sait noin mukavan kissanmutukan!

    Kiitos kovasti kauniisa liinasta ja yllätyskukosta!!!! Nyt on pääsiäistunnelmaa:)

    VastaaPoista
  5. Jopas on nopsasti kotiuduttu. Kivan näköinen kissa.

    VastaaPoista
  6. Oi että on Usko ihanan näköinen. Nyt siitä saa paljon paremman kuvan, kuin pelkästään häkissä otetuista kuvista. Sillä on tosi kauniit silmät. Toivottavasti Usko kotiutuu nopeaan ja sopeutuu muutenkin hyvin "talon tapoihin" Ossilasta terveiset, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa kun sait kivan kaverin. Paljon yhteisiä ilon päiviä!

    VastaaPoista
  8. Hienosti Usko kotiutui, hyvä alku yhteiselämällenne!
    Tervehdys meidän karvakasoiltakin Uskolle!
    Ihanaa yhteiseloa!

    VastaaPoista
  9. Ompa hän kaunis kissa ja niin kiiltävä karvainen. Eiköhän se nälkäkin pian tule ja ruoka alkaa maistumaan.

    VastaaPoista
  10. Voi Kristiina. Mulla tuli ihan kyyneleet silmiin kun katsoin kuvia ja luin postauksesi. Olen niin onnellinen että sinä ja Usko löysitte toisenne. Nyt sun ei tartte mennä tyhjään kotiin ja voit kertoa Uskolle että meet kässäiltaan ja tuut sillon ja sillon kotiin. Kunhan Usko kotiutuu kunnolla ja kun sulle sopii niin tulisin mielelläni kylään. Tästä tuli hyvä mieli.Halauksia teille molemmille.
    Tiina

    VastaaPoista
  11. Onnea ihanan kissupojan johdosta! Suloinen kuin lankapallo!

    VastaaPoista
  12. Onnea nyt tään uuden perheenjäsenen johdosta! Hauska nimi,Usko:) Varmaan ihanan lemmikin sait. Sillä on seikkailuja paljon edessäpäin,kesä saaressa jne.

    VastaaPoista
  13. Ihana Usko! Onnea teille molemmille, kun löysitte toisenne! ♥

    VastaaPoista
  14. Lokoisia kissanpäiviä! Minä nimenomaan toivon kissapostauksia, kun blogissasi vierailen! :)

    VastaaPoista
  15. Oi ihanaa mikä söpöliini! Onnekkaita kissanpäiviä teille molemmille!

    VastaaPoista
  16. Voi, ihana Usko! Onnea vain yhteiselollenne.

    VastaaPoista
  17. Ihanaa ❤️❤️❤️ t Outi ja Mara

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.