tiistai 4. heinäkuuta 2017

Fillarilla stadilla


"Telepatiaa":
1) katselin netissä Hämeenlinnan keskiaikapäivien ohjelmaa ja ajattelin, että ehkä ehdin tavata Tuulan. Jo hetken päästä tuli tekstari, jossa Tuula ehdotti kaffetapaamista huomenna Helsingissä (on tutut Turun ja Turengin Tuula).
2) Lähdin sitten fillarilla käymään Roihupellon Motonetissa, laitoin kassiin kuitenkin varmuuden vuoksi matkakortin, eihän sitä tiedä mitä milloinkin sattuu. Takastullessa polkimet jotenkin klonksui. Hertsikan metroasemalla on kesäinen pyörähuolto piste, siis sinne. Siellä ei ollut tarvittavia välineitä keskiön korjaamiseen, joten metrolla Sörkkaan fillarihuoltoon. Matkakortille olikin tarvetta.

Ekassa liikkeessä korjaus olisi mennyt ensi viikkoon mutta ystävällisesti neuvoivat viereiseen KUMILUOTI korjaamoon. Siellä se tulikin korjattua muutamassa tunnissa.
Kun kerran kulmilla olin niin päätin ajella Töölönlahden kautta, ehkä jonnekin sitt sieltä. Huh huh, oikein oli ruuhkaa, tosi paljon kaupunkipyöriä Alepa-mainoksineen. Hyvä, että ihmiset saadaan liikkeelle näilläkin fillareilla.

Oopperan puistolavalla on kesällä monenlaisia tanssitapahtumia. Nyt siellä tanssittiin - - öö - - mitälie ehkä jaivia, salsaa? Kiva oli katsella ja syödä IceDreamBike jäätelöä, makuna Rusketusraita. Hyvää oli, päällyskeksi oli erinomainen.


Ei enempää keskustapyöräilyä vaan tuolta Hesperianpuiston läpi asemalle, sieltä metrolla Kulosaareen ja siitä polkien kotiin. Matka ei ole pitkä mutta monta sydämen syrjäytyshetkeä oli.
Ne tiukoissa sortseissa kuulokkeet korvilla ylinopeutta ajavat henkilöt suhahtavat äänettömästi ohi yllättäen siltä tai tältä puolellta. Ihan yhtä paljon oli polkijoita täällä kuin keskustassakin. Nyt taisi ollla vielä työmatkaliikennettä eli mä olin väärään aikaan liikkeellä.
Lupaan olla menemättä näiden tielle ja hidasteeksi, ajelen vain eläkeläisten ulkoiluaikoina, sekä pysyttelen vähemmän liikennöidyillä väylillä ja reiteillä.

Usko viidakossa


Olenkohan mä jo vanha kun lapseni täyttää 40?! Huh, onneksi en tunne vanhuuttani, paitsi siellä pyörätiellä mummofillarillani.



EDIT: Tänään, 5.7., Hesarissa otsikko: Ullanlinnan Arska on poissa ja Iltasanomissa
Monet kerrat mäkin hänet näin, tässä kuvassa Arska ja Andy Sikalan edessä.


KS

9 kommenttia:

  1. Olipa jälleen tapahtumarikas päivä. Joskus sitä tosiaan sattuu selaisia yhteensattumia jotka tuntuvat kuin telepatialta.
    Viimeistä jäätölökuvaa? katsoessani näin siinä sitruunan.
    Ensiviikonlopun neulefestareille en nyt ole lähdössä, sillä saamme (harvinaisia) vieraita juuri tuolloin.

    VastaaPoista
  2. Se on sitruuna! Lidlistä ostin toukokuussa, paketissa 2 kpl sitruuna. Kuoret joiden sisällä oli sitruunasorbettia, oikein hyvää ja raikasta.
    Neulefestareille en mene minäkään, perjantaina käyn Tallinnassa keskiaikapäivillä.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka monenmoista menoa sulla aina on ja tapahtumia. Usko on ihana kisu. Meidän pihassakin aina käy myös ihana kisu. Se on jonkun naapurin. Jos olen pihalla,niin se heti tulee ja kehrää ja puskee:) Kerran mulla oli ulko-ovi auki,kun oli lämmin päivä,niin yhtäkkiä se kissa oli vieressäni kehräämässä keittiössä. Kannoin sen hellästi ulos ja juttelin sille,että sun kotiväki ei varmaan tykkäsi,jos sä aivan meillä alkaisit asua!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä päivältä 😊 Sukkahousuissa (työkaverin määritelmä) ajelevia pyöräilijöitä minäkin arastelen, olen sitten itse liikenteessä pyörällä tai autolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sukkahousukuskeja tarkoitin, en millään muistanut millä nimellä niitä kutsutaan, tuo kun on käytössä täälläkin;)

      Poista
  5. Tuo hienoa, että pieniä fillarikorjaamoja on siellä täällä! Junanvarrella asuvana pidän siitä, että fillarin saa ottaa junaan kellonaikaan katsomatta. Ihana jäde! Juuri sitruuna- tai kirsikkajäde on tämän kesän suosikkeja. Upea viidakko Uskolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 300-sarjan metroissa onkin oikein hyvät tilat fillareille. Junassa en oo vielä fillarilla ollut mutta nyt kun sitä oikein mainostetaan ilmaiseksikin niin ehkä jonnekin vielä matkaankin.

      Poista
  6. Mummopyörissä on etunsa. Viime kesänä yhtenä yönä taloyhtiön pihasta varastettiin pyörät, paitsi ei miun, heh.

    VastaaPoista
  7. Nää sun kuvat ja kertomukset on vaan niin ihania❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.